
Paimio
Paimion Oinilaan suunnitellun uuden päiväkodin suunniteltu rakennuspaikka on muuttunut. Paimion kaupunginvaltuusto näytti keskiviikon kokouksensa jälkeen vihreää valoa sille, että Sähköyhtiöntien ja Jägerhornintien kulman sijasta päiväkotia suunnitellaan nyt Oinilaan Mannerbergintien varteen.
– Poikkeamislupahakemus vanhalle tontille on peruttu, ja nyt kaikki suunnitelmat tehdään sitten Mannerbergintien varressa olevalle tontille. Kun asiaa oli tarkemmin mietitty ja laskettu, todettiin, että päiväkodin rakentaminen sille alun perin kaavaillulle tontille olisi lopulta ollut liian hankalaa, sanoo Paimion kaupungin tekninen johtaja Juha Saarinen.
Uusi päiväkodille ajateltu on tontti on huomattavasti edeltävää isompi, mutta siihen Saarinen ei tässä vaiheessa ota kantaa, minkälaisia mahdollisuuksia se avaa päiväkotia suunniteltaessa.
– Kun viivaakaan ei ole vielä piirretty, en lähde sellaisella asialla spekuloimaan.
Oinilaan monestakin syystä
Saarisen mukaan vaihtoehtoista tonttia oli kartoitettu eri puolilta Oinilaa, ja lopulta Mannerbergintien varressa sijaitseva rivitalotontti olisi parhaiten hyödynnettävissä päiväkodin rakentamiseen. Se toki vaatii aivan ensimäisenä poikkeamisen asemakaavan mukaisesta tontin käyttötarkoituksesta.
– Sen ei pitäisi olla mikään kovin iso asia. Toki aikataulu päiväkodin rakentamisessa, ainakin jos sen pitäisi olla valmis ensi vuoden elokuussa, on jo todella tiukka. Sen tämä viimeisin muutos nyt ainakin aiheuttaa, että todennäköisempi päiväkodin valmistumisaika on loppuvuodesta 2024 kuin elokuussa 2024, Saarinen sanoo.
Tonttivaihtoehtoja kartoitettiin vain Oinilasta siksi, että iso asuinalue on tällä hetkellä Paimion ainoa, jossa ei ole vielä päiväkotia. Lisäksi alueelle on suunniteltu uudisrakentamista, ja myös niin sanottu “toinen kierros” sukupolvien kierrossa lähestyy.
– Siinä on monta tekijää, miksi päiväkotia suunnitellaan nimenomaan Oinilaan. Siksi sopivia tontteja on kartoitettu nimenomaan sieltä, Saarinen vahvistaa.