Kunnallislehti kertoi viime viikolla laajasti – kuvin ja sanoin – Paimiossa vuonna 1963 järjestetyistä hiihdon SM-kisoista.
Paimion Varasvuoren historia mäkihyppy- ja hiihtokeskuksena ulottuu kuitenkin kymmenen vuotta sitäkin kauemmaksi eli vuoden 1953 helmikuulle.
Paimiolaisella Tarmo Lindemanilla on yhä tallessa prosyyri Paimion Varasvuoren vihkiäiskilpailusta, joka järjestettiin 15. helmikuuta 1953.
Tämän artikkelin kuvituksena on Varasvuoren vihkiäisiin liittyvää teksti- ja kuvamateriaalia Lindemanin pöytälaatikko-arkistosta.
Välittömästi sen jälkeen kun Paimion Urheilijoiden silloinen puheenjohtaja O. K. Silkkilä oli lausunut juhlan tervehdyssanat kuultiin SVUL:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaa Yrjö Salmelaa. Hänen puhettaan ei valitettavasti löydy Kunnallislehden arkistoista, mutta sanoma oli tiettävästi väkevä ja hiihtourheiluun voimallisesti kannustava.
Kilpailun ylituomarina oli itse Iso-Iivari Lähteenmäki. Hän oli paitsi paimiolaisen sähköosaamisen sen aikainen vanttera ruumiillistuma myös suuri talviurheilulajien ystävä.
Lindemanin ansiokkaasti tallentama vuoden 1953 kisabrosyyri kertoo, että Paimion Urheilijoiden kantilta katsottuna Varasvuoren avajaiskilpailu oli suuri menestys.
Seura toivotti kilpailujen osanottajille onnea ja menestystä, ”jota mäenlaskussa – rohkeiden miesten uljaassa urheilussa – aina tarvitaan”.
Johtaja Hugo Meltola oli lahjoittanut kilpailun kiertopalkinnoksi kultakellon.
Kultaseppä K. Remi lahjoitti puolestaan kunniapalkinnon ”parhaalle varsinaissuomalaiselle osanottajalle”.
Lienevätkö nämä palkinnot vielä jossain tallessa?
Varasvuori pysyy ja paranee.