Laskujen mahdollinen viivästyminen koskee asiakkaita, jotka ovat käyttäneet Varhan palveluita vuoden alusta lähtien. Osa laskutuksesta toimii jo normaalisti, kuten esimerkiksi pelastuslaitoksen sairaankuljetuksen laskut sekä merkittävä osa suun terveydenhuollon laskuista. Sen sijaan esimerkiksi ikääntyneiden palveluista, joiden hinnat määräytyvät lähes aina asiakkaan tulojen perusteella, ei voida kaikissa tapauksissa vielä lähettää laskuja.
– Teemme kovasti töitä asioiden ratkaisemiseksi. Mikäli asiakas tarvitsee järjestelyjä maksuaikataulujen tai eräpäiväjärjestelyjen suhteen, pyydämme olemaan yhteydessä laskutuksen asiakaspalveluun, neuvoo Varhan talouspäällikkö Riikka Kilpi .
Tällä hetkellä hyvinvointialueen käyttöön ottamiin järjestelmiin tehdään päätöksiä asiakkaiden palveluista ja asiakasmaksuista. Laskut määräytyvät asiakasmaksupäätösten mukaisesti.
Laskutuksen viivästykseen on hyvä varautua omassa talouden pidossa, eli muistaa, että lasku on tulossa, vaikka vasta myöhemmin.
– Toivomme, että asiakkaat odottaisivat rauhallisesti laskuja. Yhteydenotto hyvinvointialueelle ei nopeuta laskutusta. Viivästyminen on valitettavaa ja olemme pahoillamme asiakkaille tästä aiheutuvasta vaivasta, sanoo Varhan tiedotteessa asiakkuusjohtaja Pasi Oksanen .
Asiakkaita palvelee laskutuksen asiakaspalvelu, p. 02 313 1141 (ma–to klo 9–11). Lisätiedot Varhan asiakasmaksuista: varha.fi/asiakasmaksut