Pääkirjoitus: Väriä ja väliä

0

Lauantaina Paimion vaalitorilla oli värikäs ja hieno tunnelma. Siitä kiitos lankeaa niille 11 puolueelle, jotka osallistuivat tapahtumaan ja sille valveutuneelle yleisölle, joka tuli ehdokkaita tapaamaan.

Näissä vaaleissa puhutaan blokkivaaleista. SDP, vasemmistoliitto ja vihreät ovat todenneet, ettei yhteistyö perussuomalaisten kanssa ole mahdollista. Vasemmisto – tai vihervasemmisto – on rakentanut kuvaa siitä, että jos maahan syntyy oikeistolainen hallitus kokoomuksen ja perussuomalaisten voimin, se tietää kylmää menoa pieni- ja keskituloisille ja hyvinvointivaltion palveluille. Toisaalla kokoomus ja perussuomalaiset haluavat lopettaa velaksi elämisen ja puhuvat siitä, mitä hyvinvoinnin rahoituspohjan kunnossapitäminen heidän mielestään edellyttää.

Kaiken päällä leijuu epäselvä kuva siitä, miten huonossa jamassa valtiontalous oikeasti on. Ovatko miljardivelat kestämättömät, vai ei. Keskusteluissa on nostettu esiin huomioita myös työvoimapulasta, maahanmuutosta, hoivasta, lapsista ja nuorista, koulutuksesta.

Puolueiden intresseissä on rakentaa vastakkainasettelua ja ärsyttää meitä äänestäjiä uurnille, mutta on hyvä muistaa, että todelliset keskustelut käydään vasta vaalien jälkeen. Vasta ensi sunnuntain jälkeen ynnätään yhteen, miten oman puolueen ajatukset jalostuvat yhteen muiden kanssa. Silloin kysytään malttia ja yhteistyökykyä.

Me järjestäjät saimme vaalitorista kiittävää palautetta. Monien mielestä vaalitorimme on poikkeuksellinen: vastaavaa määrää ehdokkaita ei saada koolle oikeastaan missään. Sekosimme laskuista itsekin, sillä ennakkoon paikalle tulonsa vahvistaneiden ehdokkaiden lisäksi paikalle tuli moni muukin. Osa ehdokkaista järjesti aikataulujaan lennossa, koska muisti vanhastaan tapahtuman suosion ja hyvän hengen.

Tällä vaalitoritapahtumalla me haluammekin muistuttaa, että äänestäminen tarkoittaa oikeutta ottaa kantaa ja vaikuttaa valinnallaan. Jokainen ääni on yhtä arvokas.

Älä väärinkäytä ääntäsi menemällä koppiin piirtelemään hassuja kuvia tai äänestämään Aku Ankkaa. Se ei ole mikään protesti, vaan ihan vain hukkareissu.

Ennakkoon pääset äänestämään vielä tiistaina tai sitten sunnuntaina.

Taina Tukia