Ruudulliseen vanhanaikaiseen mekkoon pukeutunut nainen esittelee itsensä Helmiksi ja kertoo olleensa Paimion parantolassa tuberkuloosipotilaana vuonna 1937.
Kemiöläinen suomenruotsalainen nainen muistelee tuberkuloositartuntaansa järkytyksenä ja kertoo, miten tubipotilaita kaihdettiin ja syrjittiin tartunnanpelossa.
– Kyllä siinä kuolemanpelkoa oli itselläkin, mutta se oli kuin lottovoitto kun pääsi parantolaan, hän kertoo.
Oikeasti Helmi on kuviteltu hahmo, jota esittää opas, Bodil Malmlund . Nyt ollaan Paimion parantolan uudella rooliopastuskierroksella, joita järjestettiin ensimmäisen kerran koulujen talvilomaviikolla helmikuun lopulla.
Vaikka Helmin hahmo on keksitty, hänen kertomat tarinansa ja faktat Paimion parantolasta ja parantolaelämästä ovat totta. Vertaustaan parantolaan pääsemistä lottovoittoon, opas selventää:
– Suomessa oli 1930-luvun puolivälissä 38 parantolaa, joissa oli noin 4000 paikkaa. Paikkoja olisi kuitenkin tarvittu 10 000.
Hän kertoo myös, miten tuberkuloosin sairastaneista noin kolmasosa kuoli, kolmasosa sai pysyviä vammoja ja kolmasosa parani kokonaan.
– Minä paranin, muutenhan en olisi tässä kertomassa teille elämästäni, Helmi hymähtää ja yskäisee samalla nenäliinaan, jota hän on hypistellyt käsissään tarinansa aikana.
– Ei hätää, ei se enää ole tuberkuloosia, hän naurahtaa kun jatkamme matkaamme auringonkeltaista portaikkoa pitkin kohti parantolan ylempiä kerroksia.
Näytetään kertomisen sijaan
Rooliopastus elävöittää kiinnostavalla tavalla Paimion parantolan historiaa ja faktat jäävät mieleen aivan eri tavalla näin opastettuna.
On aivan eri asia lukea kirjasta miten Alvar Aalto suunnitteli parantolan ja se rakennettiin vuonna 1929–1933, ja miten Aalto suunnitteli myös sairaalan sisustuksen potilaslähtöisesti, kuin esitettynä näin:
– Parantolan suunnitteluun haettiin arkkitehtuurikilpailulla, opas kertoo ja kierrättää lehtileikettä, jossa kilpailukutsussa haetaan ”herroja arkkitehtejä”.
– Silti Alvar ja Aino Aalto allekirjoittivat suunnitelmansa yhdessä ja se tuli valituksi.
Sen jälkeen opas esittelee irrotettavia lamppujen kupuja, joista pölyt saa pyyhittyä helposti ja sivelee porraskäytävän pyöreitä kaiteita.
– Nämä olivat hygieenisiä, koska pyöreät pinnat olivat helppoja pyyhkiä. Älkää säikähtäkö, näissä ei ole tuberkuloosipöpöjä.
Opastus noudattaa näin hienosti tarinankerronnan kultaista sääntöä: Näytä, älä kerro.
Kattava kierros
Lähes puolitoistatuntisen rooliopastuksen aikana päästään kiertämään useissa parantolan kerroksissa, huoneissa ja valtavalla parvekkeella.
– Voi sitä jalkahien hajua, kun täällä maattiin aina kaksi tuntia kerrallaan. Silloin piti olla hiirenhiljaa, ei saanut tehdä käsitöitä eikä edes puhua, Helmi kertoo päivittäisestä happikyvystä yläkerran terassilla.
Opastuksessa kuullaan, mitä olikaan lumpustelu ja miten Alvar tykkäsi tanssia fokstrottia gramofonin tahdissa. Vaikka parantolassa pelättiin kuolemaa, siellä myös opiskeltiin ammattiin, solmittiin parisuhteita ja vietettiin vappujuhlia.
– Vaikka kuolemanpelko oli läsnä, oli meillä kivaakin. Ja täällähän oli sisävessat ja suihkut! Ei meillä Kemiössä ollut kuin huussit vaan.
Kaikkinensa rooliopastuskierroksella kierretään kattavasti lähes kaikkialla parantolan päärakennuksessa. Opastus havainnollistaa elävästi tuon aikaista elämää ja hetken aikaa tuntuu kuin olisi päässyt aikamatkalle 1930-luvun parantolaelämään.
Kritiikki näkyy! -hanke
”Kritiikki on taiteen uutinen”
Kritiikki näkyy! tuo kritiikin lähelle. Suomen arvostelijain liiton ja Koneen säätiön kolmivuotinen hanke tukee paikallismedioita kritiikin julkaisemisessa.
Tämän aukeaman kritiikit julkaistaan myös osoitteessa kritiikkinakyy.fi
Parantolan huoneita
Rooliopastuskierros päättyy parantolan alimmaisessa kerroksessa sijaitsevaan Parantolan huoneita -nimiseen näyttelyyn, joka on ollut avoinna vuoden 2021 kesästä saakka.
Näyttely sijoittuu yhteensä kymmenkuntaan vanhaan potilashuoneeseen, joihin näyttelyä on nyt sijoitettu teemoittain. Yhdessä huoneessa muun muassa esitellään Alvar Aallon huonekalusuunnitelmia ja kävijä pääsee testaamaan Paimio-tuolissa istumista, toisessa huoneessa pääsee puolestaan makaamaan vanhaan sairaalasänkyyn ja kolmannessa testaamaan Aallon suunnittelemaa hiljaista lavuaaria, jonka veden solinan ei haluttu häiritsevän kaksihenkisen huoneen toista asukasta.
Samalla tavalla kuin rooliopastus tuo tarinoiden kautta parantolaelämän eläväksi, tuovat näyttelyn elämykselliset ja itse testattavat elementit näyttelykokemuksen konkreettisemmaksi. Pöydältä lattialle saakka esille pannut sylkykupit muistuttavat, millaisesta taudista tuberkuloosissa oli todella kyse. Potilashuoneen toinen vaatekaapeista on puolestaan jätetty tyhjäksi ja seinällä on kysymys: ”Mitä itse ottaisit mukaan parantolaan?” Tämä saa pohtimaan, miten tavallinen tauti tuberkuloosi on aikanaan ollut ja miten kuka tahansa on voinut siihen sairastua. Mitä itse olisikaan tehnyt sellaisessa tilanteessa?
