
Pari viikkoa sitten Paimion kaupunginhallitus asettui äänestyksen myötä sille kannalle, että Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata Oy:n yhtiökokousedustajalle tulee antaa ohje, ettei ratayhtiön hallitukselle myönnetä tili- ja vastuuvapautta. Jyrkän ja poikkeuksellisen ohjeistuksen taustalla oli epäilys siitä, että kaupungin omistaman yhtiön irtaimistoa oltaisiin myyty alihintaan.
Ensi sijassa kyse oli parikymmentä vuotta vanhasta maataloustraktorista. Sen hinnoittelun arveltiin olleen myyntihetkellä 10 000 euron verran alakantissa. Ostajan eduksi, kaupungin tappioksi.
Sittemmin kauppoja on selvitelty, ja kävi ilmi, että traktori myytiin viallisena, ja sen määräaikaishuollot olivat tekemättä. Traktori ei ollut edes ajokuntoinen.
Paimion kaupunginhallituksen viime keskiviikon pöytäkirjatekstissä nousee esille traktorin ostajatahon Jokioinen Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Sami Jokioisen selvitys. Sen mukaan traktorin korjauskustannukset ovat tähän mennessä olleet seuraavanlaiset: traktorin varaosat ja asennus 11 560 euroa. Lisälaitteiden varaosat ja asennus 3 180 euroa. Yhteensä 14 740 euroa.
Ja taas äänestys
Selvitysten saamisen jälkeen, asiasta käytiin uusi äänestys. Sen lopputulemana Sari Mäkiö (vihr.) – kaupungin nimeämä yhtiökokousedustaja ajoharjoitteluratayhtiön hallituksessa – sai uuden ja päinvastaisen ohjeistuksen. Nyt häntä neuvottiin olemaan sitä mieltä, että yhtiön hallituksen esitykset yhtiökokoukselle voidaan hyväksyä. Toisin sanoen, että tili- ja vastuuvapaus tulee hallitukselle myöntää.
Tämäkin ohjeistuspäätös syntyi tiukan äänestyksen jälkeen. Ja yksi aikalisäkin kokouksessa pidettiin.
Ajoratayhtiön hallituksen kokous pidettiin eilen torstaina. Kunnallislehden painoon mennessä yhtiön hallituksen kokouspäätökset eivät olleet tiedossa.
Välillä vedettiin happea
Kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki kertoi traktorikaupan selvityksestä ja ehdotti, että kaupunginhallitus toteaisi ohjeenaan yhtiökokousedustajalle, että yhtiön hallituksen esitykset yhtiökokoukselle voidaan hyväksyä.
Keskustelun aikana Sanna-Maija Ansio (kok.) ehdotti jäsen Annica Tuomisen (ps.) kannattamana, että kaupunginhallitus antaa yhtiökokousedustajalle ohjeen, että ratayhtiön yhtiön hallitukselle ei myönnetä tili- ja vastuuvapautta ja että yhtiön irtaimistokaupat selvitetään.
SDP:n Sari Rannikko pyysi neuvottelutaukoa. Puheenjohtaja keskeytti asian käsittelyn neuvottelutauon ajaksi 20.40–20.50.
Keskustelun päätyttyä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Markus Kaarlela (kok.) totesi, että koska kaupunginjohtajan ehdotusta vastaan on tehty kannatettu muutosehdotus, asiasta on äänestettävä.
Paimion kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mikko Lindberg (kesk.), joka on myös ajoharjoitteluradan hallituksen puheenjohtaja poistui kokouksesta esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Yksi kymmenestä
oli poissaSuoritetussa äänestyksessä viisi kymmenjäsenisen kaupunginhallituksen jäsenistä kannatti kaupunginjohtaja Jussinmäen esitystä sekä samalla tili- ja vastuuvapauden myöntämistä ajoharjoitteluradan hallitukselle.
Neljä hallituksen jäsentä asettui Ansion esityksen mukaisesti sille kannalle, että yhtiön hallitukselle ei myönnettäisi tili- ja vastuuvapautta ja että yhtiön irtaimistokaupat selvitetään.
Kaupunginjohtaja Jussinmäen pohjaehdotus voitti Ansion esityksen äänin 5-4. Kaupunginjohtajan ehdotuksen puolesta äänestivät Sari Mäkiö, Tomi Nieminen (vas.), Sari Rannikko (sd.), Terhi Reponen (kesk.) ja Timo Virta (sd.). Kokouksessa ei ollut paikalla hallituksen toinen varapuheenjohtaja Tuomas Hyssälä (kesk.) eikä myöskään hänen varajäsenensä Markku Määttänen (kesk.).
Vastuuvapauden epäämisen kannalla olivat Ansion ja Tuomisen lisäksi Timo Ilola (kok.) sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kaarlela.
Lopuksi kaupunginhallitus hyväksyi Rannikon esityksestä ohjeen, että ”yhtiön hallituksen tehdessä myyntiä, tulee huomioida julkinen kaupankäynti”.