
Ennakkoäänestysaktiivisuuden perusteella saatetaan näissä vaaleissa nousta selvästi neljän vuoden takaisesta äänestysvilkkaudesta. Ennakkoon äänestäneiden määrä nousi neljän vuoden takaisesta niin valtakunnallisesti, vaalipiirin alueella kuin seudun kunnissakin, vaikka täällä luvuissa jäätiin alle valtakunnallisen aktiivisuuden. Kirittävää siis jäi varsinaiseen vaalipäivään, joka on edessä sunnuntaina.
Kaikkialla vilkkaimmaksi äänestyspäiväksi osoittautui ennakkoäänestyksen viimeinen päivä eli tiistai. Sen jälkeen Kaarinassa oli äänestänyt ennakkoon 37,2 prosenttia äänioikeutetuista, Paimiossa 39,2 % ja Sauvossa 37 %. Kaikissa näissä aktiivisyys nousi.
Varsinais-Suomen vaalipiirin alueella ennakkoon äänestäneiden osuus oli kuitenkin tätäkin parempi, eli vaalipiirissä jo 40,8 % äänioikeutetuista on äänestänyt ja koko maassakin luku on 40,1%.
Vaalipiirin alueella esimerkiksi Turussa ja Naantalissa ennakkoäänestysprosentti nousi yli 44 prosentin, kun taas taloudessa huonoja uutisia saaneiden Uudenkaupungin ja Laitilan seuduilla äänestysaktiivisuus jäi selvästi vaisummaksi.
Korkein aktiivisuus ennakkoäänestyksessä oli Kustavissa, jossa peräti 47 prosenttia äänioiketetuista äänesti ennakkoon.
Edellisissä eduskuntavaaleissa ennakkoon äänesti 36,6 prosenttia ja vaalipäivänä 35,5 prosenttia äänioiketetuista Suomessa asuvista kansalaisista. Äänestysaktiviisuus neljä vuotta sitten oli 72,1.
Sunnuntaina, varsinaisena vaalipäivänä vaalihuoneistot aukeavat aamulla kello 9 ja sulkeutuvat kello 20.