Hakalle täystyrmäys Raisiossa – Kanveesista on noustava lauantaina kotihallissa

0
Heikosti sujuneen avauserän lopulla Hakan ykköskenttä sai pari pitkää, hyvää hyökkäystä terävin laukauksin, mutta tulosta ei valitettavasti tullut. Harmi näkyy Atte (vas.) ja Aleksi Sillanpään kasvoilta. Atte teki ottelussa kolme maalia, mutta hänen lisäkseen onnistujia oli vihreäpaitaisten ryhmässä niukasti. Huomenna lauantaina jokaisella kuitenkin uusi yritys.

RAISIO

Paimion Hakalla oli ankea ilta viime torstaina Raision jäähallissa. RNK Hoci kikkaili kakkosdivisioonan pudotuspelien avauskierroksella Hakasta voiton maalein 12–3. Se ei jätä sijaa selittelyille.

Hakan onneksi pudotuspeleissä eivät ratkaise maalien vaan voittojen määrät. Suosta on mahdollista nousta, ja toisinaan jääkiekossa niin tapahtuukin. Helppoa se ei tietystikään ole.

Paimiolaisittain torstain ottelusta ei kannata mainita kovin paljon muuta positiivista kuin, että Hakan Atte Sillanpää teki puhtaan hattutempun laukomalla kaikki Hakan kolme maalia.

Toki vihreäpaitaisilla oli muitakin hyviä hetkittäisiä yksilösuorituksia. Paljon oli kuitenkin harmaata taaperrusta ja kaksinkamppailujen selkeää häviämistä kaukalon kaikilla osa-alueilla.

Vanha fraasi “yhden potkun verran jäljessä” kuvaa varsin hyvin paimiolaisten kamppailua RNK:ta vastaan. Toki täytyy samalla todeta, että RNK on erittäin hyvä kiekkojoukkue. Nyt ehkä parhaimmillaan kuin koskaan.

Tuskin silti kuitenkaan voittamaton.

Kysymys kuuluu, että onko Hakalla ruutia nujertaa Raisio huomenna kotijäällään Paimiossa?

Jääkiekossa voi kuitenkin koska tahansa tapahtua mitä tahansa. Aikoinaan jääkiekon MM-kisoissa Tampereella kävi jopa niin, että Italia ylsi tasapeliin Wayne Gretzkyn johtamaa Kanadaa vastaan.

Niinpä Neuvostolitton silloinen maajoukkuevalmentaja Viktor Tihonov leveilikin, että hänellä on joukkueessaan “25 Gretzkyä”.

Raisiolla ehkä vain kentällisen verran.

Lauantain ottelu alkaa Paimiossa niinkin myöhään kuin kello 20.00.