Olen kuullut hirtehishumoristisen lausunnon poliitikon tehtävästä. Poliitikon tärkein tehtävä on seuraavan kauden varmistaminen ja näin palkkansa ansaitseminen. Osa varmasti totta. Osa saattaa juuri siksi olla mukana, mutta onneksi tuskin suurikaan osa. Suomen kansanedustuslaitos on vertaansa vailla maailman kartalla. Miksi? Laajan puoluekirjonsa takia. Meillä ei ole kaksi, lähes tasaväkistä, kilpailijaa, jotka yrittävät kampittaa toisiaan tuon tuostakin. Olemme voineet katsoa parin ”demokraattisen” valtion valtaelinten tuhoavan aiemman vallassa olleen kilpailijansa päätökset. Olemme saaneet myös nähdä muutamien maiden siirtyvän vähitellen puhtaan diktatuurin valtaan. Suomessa millään puolueella ei ole yli 50 % kansanedustajamäärää. Ja hyvä niin. Puolueet joutuvat tekemään kompromisseja päätöksen teossa ja tällä vältetään ylilyönnit. Kukaan ei pysty johtamaan yksin meitä johonkin suuntaan.
Uskon, että olemme lopulta hyvissä käsissä.
Mutta se vaatii, että me, tavalliset kansalaiset, käymme äänestämässä. Joku joskus sanoi, että ei ole oikeutta arvostella, jollei ole äänestänyt. Ja kun olin nuori, minuun iskostettiin ajatus, että äänestäminen valtiollisissa vaaleissa on kansallisvelvollisuus. Tärkeintä on kuitenkin, että käytämme äänioikeuttamme ja ihan oikeasti teemme valintamme. No, ketä sitten äänestää? Eri puolueilla on erilaiset sloganit, lupaukset ja ehdokkaista suurin osa on itsellemme tuntemattomia. Valinta saattaa olla todella vaikea. Onneksi meille on luotu vaalikoneita valinnan helpottamiseksi. Joskus myös ehdokkaat ovat tunnettuja jostain muusta yhteydestä. Mutta tekevätkö he hyviä päätöksiä, jos tulevat valituiksi? Tässä taas auttaa puoluekenttä, jonka sisällä usein tehdään yhteisiä päätöksiä puolueen linjan mukaisesti ja avustetaan uusien kansanedustajien toimintaa.
Me saamme elää lähes tasa-arvoisessa maassa siksi, että meidän kansanedustuslaitoksemme toimii enemmistöpolitiikalla, mutta myös joutuen tekemään myönnytyksiä. Ja jos tehdään päätös, joka ei miellytä nyt, kannattaa kuitenkin muistaa, että päättäjät on valittu meidän omien valintojen mukaan. Ja jälleen neljän vuoden jälkeen voimme korjata suuntaa. Jos tahdomme.
Jollet vielä ole äänestänyt, kannattaa käydä. Koska vain niin voit todella vaikuttaa. Se yksi ääni saattaa ratkaista, kuka meillä päättää asioista jatkossa. Se sinun äänesi.
Petri Laine
Kirjoittaja on paimiolainen perheenisä, joka seuraa ajan ilmiöitä, elämänmenoa ja luontoa.