Huolestuttavinta on silti kuulla, ettei tällainen runsaan parinkymmenen avantouimarin ilta ole vasta kuin pintaraapaisu. Parhaimmillaan saunavuoroilla on ollut alkuvuoden aikana lähes parikymmentä talviuimaria yksistään naisten puolella, ja tuolloin saunavuoroja on kirjaimellisesti jonotettu suihkutilan puolella. Kun löylyihin mahtuu kerrallaan 4–5 ihmistä, muuttuu talviuinti äkkiä kylmäuinniksi. Eikä se ole tarkoituksenmukaista, saati terveellistä.
Talviuinti on harrastuksena kasvattanut suosiotaan hiljalleen, ja nykyisellään Ankkalammen saunarakennus on käynyt auttamatta liian ahtaaksi harrastajamääriin nähden. Siispä uimarit toivovat kaupungilta joko remonttia tai kokonaan uutta saunarakennusta. Ajankohtakin olisi otollinen, kun maauimala menee joka tapauksessa käyttökieltoon tyhjennyksen ja kemikaalisen puhdistuksen takia ensi syksystä alkaen.
Perusteet saunan uusimiselle tai kokonaan uudelle rakennukselle olisivat siis olemassa, mutta mistä kaupunki irrottaa projektiin vaadittavat eurot?
Kyse ei olisi mistään pintaremontista, vaan nykyinen saunarakennus vaatisi eittämättä lähes kaikkien pintojen uusimisen lisäksi myös koko pohjaratkaisun muokkaamista. Työ maksaisi väkisinkin kymmeniä tuhansia euroja, ja jos saunarakennus päädyttäisiin uusimaan kokonaan, nousisi summa heti kuusinumeroiseksi. Ei mitään pikkurahoja, kun kaupungilla on muutenkin tuleviksi vuosiksi rakennus- ja remonttiprojekteja jonoksi asti.
Kesällä 2021 Ankkalampeen kaadettiin todennäköisimmin akvaarion sisältö, jonka seurauksena haitalliset vieraslajit kiehkuravesirutto ja aurinkoahvenet ovat ottaneet maauimalassa vallan. Lammen kunnostustöiden lopullisesta hintalapusta on esitetty vasta varovaisia arvioita, mutta kyse on joka tapauksessa vähintään 250 000 euron kunnostustöistä, jotka ajoittuvat ainakin ensi syksystä syksyyn 2024 asti.
Jälkiviisaus on usein liiankin helppoa. Sanottakoon silti, että niillä sadoilla tuhansilla euroilla, jotka nyt valuvat vieraslajien mukana Ankkalammen pohjasedimenttiin, olisi rakentanut melkoisen pramean saunan oheistiloineen lammen rannalle.