PAIMIO
Paimion kaupungintalolla pidetään torstaina 30. maaliskuuta Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata Oy:n varsinainen yhtiökokous.
Luvassa saattaa olla pientä draamaa, sillä Paimion kaupunginhallitus on antanut ohjeeksi yhtiökokousedustajalle, että yhtiön hallitukselle ei myönnetä tili- ja vastuuvapautta.
Samalla ohjeeksi on annettu, että ”selvitetään yhtiön irtaimistokaupat”.
Traktori myyty alihintaan?
Ensi sijassa kyse on tiettävästi parikymmentä vuotta vanhasta traktorista. On esitetty arvioita, että traktori olisi vaihtanut omistajaa noin 10 000 euroa arvoaan alemmalla hinnalla.
Asiasta käytiin Paimion kaupunginhallituksen viime keskiviikon kokouksessa äänestys.
Paimion kaupunginhallituksen kymmenestä jäsenestä kuusi oli sitä mieltä, ettei ajoharjoitteluratayhtiön hallitukselle tule myöntää tili- ja vastuuvapautta. Ajatuksena on, että ensin tulee selvittää, onko ratayhtiön omaisuutta myyty alihintaan.
Traktorin ohella yhtiön irtaimistoon on kuulunut muun muassa muutamia traktorin työkoneita, kolariauto ja täytetty hirvi.
Ilolan ehdotus voitti
Asiasta kaupunginhallituksessa käydyn keskustelun aikana Timo Ilola (kok.) ehdotti Annica Tuomisen (ps.) kannattamana – kaupunginjohtajan pohjaehdotuksesta poiketen – että kaupunginhallitus antaa yhtiökokousedustajalle ohjeen, että yhtiön hallitukselle ei myönnetä tili- ja vastuuvapautta ja että selvitetään yhtiön irtaimistokaupat.
Ilolan ja Tuomisen kanssa samalle kannalle asettuivat äänestyksessä kaupunginhallituksen jäsenet Timo Virta (sd.), varajäsenet Joonas Särvä (kok.) ja Sari Murto (sd.) sekä hallituksen puheenjohtaja Markus Kaarlela (kok.).
Tili- ja vastuuvapauden olisivat kaupunginjohtaja Jari Jussinmäen pohjaehdotuksen mukaisesti myöntäneet Tuomas Hyssälä (kesk.), Tomi Nieminen (vas.), Terhi Reponen (kesk.) ja varajäsen Tiina Kuosmanen (vihr.).
Timo Ilolan esitys tuli Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata Oy:n yhtiökokousasiassa kaupunginhallituksen päätökseksi äänin 4-6.
Kaupunginjohtaja jätti eriävän mielipiteen.
Lindberg johtanut puhetta
Paimion kaupungin edustajat Ajoharjoitteluradan hallituksessa ovat olleet Mikko Lindberg (kesk.), Rauno Berg (kok.), Reijo Hallisto (kesk.) ja Tapani Salo (sd.)
Mikko Lindberg on toiminut yhtiön hallituksen puheenjohtajana.
Lisäksi hallituksessa on edustus Liedon ja Salon kaupungeista.
Paimion kaupunginhallitus valitsi syyskuun 1. päivän kokouksessaan vuonna 2021 yhtiökokousedustajaksi Varsinais-Suomen Ajoharjoittelurata Oy:n yhtiökokoukseen Sari Mäkiön (vihr.).
”Kerron sitten joskus”
Timo Ilola (kok.) kertoo esittäneensä tili- ja vastuuvapauden epäämistä, ”jotta selvitettäisiin, miten irtaimiston myynti on mennyt”.
– En väitä, että on epäselvyyttä. Uskon, että kaikki on mennyt ihan vilpittömästi.
Timo Ilola, jos kaikki on mennyt vilpittömästi, niin miksi sitten niinkin raju toimenpide kuin tili- ja vastuuvapauden epääminen? Mitä sellaista tässä on taustalla, joka sinua askarruttaa?
– Voin kertoa sitten joskus. Tällä kertaa totean vain, että asiasta on käyty keskustelua kahdessa peräkkäisessä kokouksessa.
Kulminoitui traktoriin
– Keskustelu kulminoitui traktoriin, kommentoi Paimion kaupunginjohtaja Jari Jussinmäki ajoharjoitteluradan irtaimiston myyntiin liittyvää keskiviikkoista ajatustenvaihtoa.
Jussinmäen mukaan irtaimisto myytiin, koska yhtiötä oli kaupungin taholta ohjeistettu niin tekemään.
– Kyse onkin lähinnä siitä, että sujuiko irtaimiston realisointi kaupungin kannalta riittävän hyvin.
– Enemmistö kaupunginhallituksen jäsenistä haluaa, että asiaa selvitetään vähän tarkemmin. Itse en nähnyt tätä tarpeelliseksi, joten jätin eriävän mielipiteen, Jussinmäki toteaa.