Sauvon nuorisovaltuusto toivoo mopotallia – ”Kun nuoret voivat hyvin, myös kunta voi hyvin”

0
Sauvon nuorisovaltuusto on aloittanut toimintansa tammikuussa 2023 ja vanhimmat jäsenet ovat tulleet toimintaan jo 2020. Ylärivillä Akseli Reponen, Mikael Pohjaluoto, Matias Tättilä, Julia Melander ja Sami Korvenrinne. Ala rivissä on Jesse Tuominen, Eveliina Mäkirinne (puheenjohtaja), Miina Valtonen ja Helmi Reponen. Kuvasta puuttuu Karoliina Koskinen.

Nuorisovaltuusto koostuu 15-19-vuotiaista sauvolaisista nuorista, joiden tehtävä on edistää nuorten hyvinvointia ja viihtyvyyttä Sauvossa. Sauvolaisilta nuorilta on tullut pyyntöjä mopotallin perustamisesta. Nuva on itse yrittänyt perustaa tällaista tallia Timperin raudan läheisyyteen, mutta tekninen toimisto ei puoltanut asiaa kaavaongelmien vuoksi. Voisiko tekninen toimisto ehdottaa aluetta mopotallille? 

Mopotallista seuraisi lukuisia hyötyjä sauvolaisten nuorten lisäksi myös muillekin Sauvon kuntalaisille, kuten mopojen meluhaitan väheneminen keskustan alueella, sillä mopotalli tultaisiin todennäköisesti sijoittamaan keskusta-alueen ulkopuolelle, kuitenkin noin parin kilometrin säteellä keskustasta.

Kun nuoret voivat hyvin, myös kunta voi hyvin.

Mopotallissa nuorilla olisi hyvä paikka kokoontua ja korjata kulkuneuvojaan. Samalla nuoret oppisivat toisiltaan kulkuneuvojen korjaamisesta ja huoltamisesta ja saavat näin tarvitsemaansa apua. Myös Sauvon nuoriso-ohjaaja Sami Korvenrinne puoltaa mopotalli -hanketta. Korvenrinteen mielestä Paimion vastaavanlainen mopotalli on toiminut erinomaisesti ja nuoret käyvät siellä lähes päivittäin.

Sauvon nuorisovaltuusto