Synkkyyden jälkeen asuntokaupassa näkyy jo valonpilkahduksia

0
Kevätauringon pilkistellessä alkaa ilmassa olla vihdoin myös myönteisiä merkkejä. - Asuntokauppa on vilkastumassa, ja sähkön hinta on pitkälti rauhoittunut, Tuomas Bastman toteaa.

PAIMIO

Massiivinen hyökkäyssota Euroopassa. Siihen liittyvä inflaatio sekä hintojen ja korkojen nousu. Yleinen epävarmuus.

Sota on suurta inhimillistä kärsimystä Ukrainassa. Taloudelliset heijastusvaikutukset ovat kuitenkin maailmanlaajuisia. Ne ulottuvat myös Varsinais-Suomeen ja Peimariin.

Eräs talouden anturi on asuntokauppa.

Uskaltaisinko vaihtaa kotia?


Omistusasunnon hankkiminen on monelle palkansaajalle elämän suurin taloudellinen ratkaisu. Miltä asuntokauppa näyttää tällä hetkellä Suomessa ja Peimarissa, OP Koti Lounais-Suomi Oy:n toimitusjohtaja, LKV Tuomas Bastman ?

– Valonpilkahduksia näkyy jo. Ihmiset ovat nyt enemmän liikkeellä. Kuluvan maaliskuun arvioidaan olevan asuntokaupan osalta vilkkaampi kuin viime vuoden maaliskuu, toteaa Bastman varovaisen toiveikkaana.

Samalla hän kertoo, että talven kuluessa on ollut myös melkoista pohjakosketusta.

– Tehtyjen asuntokauppojen lukumäärä oli esimerkiksi viime joulukuussa peräti 40 prosenttia alempi kuin vuoden 2021 joulukuussa.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että ennen Ukrainan sodan alkamista kauppa kävi poikkeuksellisen vilkkaana.

Paimiossa matalammat syklit


Hivenen muuttovoittoisen Paimion asuntomarkkina on Bastmanin mukaan tasaisempi kuin isoissa väestökeskuksissa.

– Täällä Paimiossa ei ostobuumi ole yleensä niin kova kuin esimerkiksi Turussa, mutta myös pudotus jää pienemmäksi

Kuluvan vuoden tammi- ja helmikuu olivat joulukuun tavoin asuntokaupassa hiljaiselon aikaa. Mutta nyt siis pientä valonkajoa.

Onko mahdollista ennakoida esimerkiksi loppukevättä ja tulevaa kesää?

– Voi tarjota vain valistunutta veikkausta. Mutta toki on niin, että keväällä kauppa aina vilkastuu. Eikä asuntokauppa enää nykyisin pysähdy keskikesälläkään. Digi-maailma mahdollistaa, että lomallakin voi katsella asuntoja, Bastman toteaa.

Samalla hän muistuttaa, että asuntoja ostetaan kaikkina aikoina tarpeeseen. Jossain täytyy asua. Ja jos kauppa ei käy, patoutumaa alkaa vähitellen muodostua.

Bastmanin mukaan myös sijoitusasuntojen kysyntää on yhä – joskin vähemmän kuin aikaisemmin.

Ostajan markkinat?


Tuomas Bastman, ovatko nyt ostajan markkinat?

– Jossain mielessä kyllä. Mutta nyt on ihan hyvä hetki myös myydä. Vaikka asuntojen keskimääräiset myyntiajat ovat pidentyneet, eivät myyntihinnat ole suuresti laskeneet.

Asuntokauppa on jatkuvaa aallokkoa. Joskus laineet käyvät korkeina, useimmiten on koko lailla tyyntä.

– Poikkeuksellisina aikoina tilanteet voivat muuttua nopeastikin. Tarvitaan vain muutama epävarmuutta vähentävä signaali, niin kysyntä vilkastuu taas, Bastman muistuttaa.

FAKTA


OP Koti on Suomen suurin kiinteistönvälitys-organisaatio.

Paimiosta käsin operoiva OP Koti Lounais-Suomi Oy tuottaa paitsi kiinteistönvälitys- myös isännöintipalveluja. Se on alueen johtava isännöintipalvelujen tarjoaja. Isännöintikohteina on sekä asunto- että kiinteistöosakeyhtiötä.

Toimitusjohtaja Tuomas Bastmanin ohella OP Koti Lounais-Suomi Oy:n tiimiin kuuluvat isännöintipäällikkö, isännöitsijä, IAT Teemu Luoto ja isännöitsijä AIT, kiinteistönvälittäjä LKV Timo Piispa.