Olipa kerran yhtiö, jonka toimintaedellytykset pettivät. Koska yhtiön omistus oli sijaintikunnan lisäksi monella muullakin taholla hajallaan, kotikunta hankki yhtiön pääomistuksen itselleen, ettei vaan mikään muu taho nappaa yhtiön hallinnoimaa arvokasta maapohjaa itselleen. Haaveissa oli, että tuolle maapohjalle löytyy käyttöä.
Sitten yhtiö kävi tarpeettomaksi. Toimitiloille etsittiin ja löydettiin vuokraaja, joten tilat piti tyhjentää. Toimitiloissa tai niiden kupeessa oli sekalaista tavaraa, kuten täytetty hirvi, kylttejä, pöytiä, tuoleja, kaikenlaisia masiinoita ja vanhahko traktori. Muun muassa.
Tähän asti ihan järkeenkäypää. Niinpä yhtiössä, jonka hallituspöydässä istui poliitikkoja, tehtiin kauppoja, joissa raha ja tavara vaihtoi omistajaa. Aina ei siirtynyt rahakaan.
Sitten alettiin epäillä ja kyräillä. Kylillä puhuttiin ja somessa kohistiin. Kaupunginhallituksen pöytäkunnastakin löytyi näihin somekeskusteluihin ”tykkääjiä”, joten peruskaupunkilaiselle valahti kylmä rinki pepun alle. Näinkö meitä petkutetaan: korruptio jyllää ja ihanko totta!
Lopuksi saatiin selvitys ja selitys. Epäilyksen varjo on kuitenkin heitetty.
Sivujuonteena nähtiin, miten kahdenkeskisestä syyttelystä tuli julkista. Joku voisi ihmetellä, mitä kahdenvälistä siinä enää on, että keskustelun vuotamisesta tietää tai on tietävinään koko joukko allekirjoittajia? Sehän vain kertoo, että joukko, joka keskusteluista tietää on varsin iso tai sitten perässä hiihtävä.
Populismi on nykypolitiikassa ihan tyypillistä ja selän takana setviminenkään ei ole millään muodoin uutta, mutta kyllä kierrokset kuntapolitiikassa kiihtyivät taas äkkiä. Kenen etua tällainen touhu ajaa?
Paimiolla menee ihan hyvin. Velkaa on, mutta niin on koko maalla ja naapureillakin. Kaupunki kehittyy, kasvaa ja imago on nosteessa.
Mutta mitä tekee luottamusjohto? Nahisee sekä kulisseissa että julkisesti asioista, joista kaupunkilaisille jää käteen vain ihmetys. Mistä oikein oli kyse? Ja taas kerran totuuksia piiloutuu osakeyhtiön ei julkisen toiminnan taakse.
Kerro kerro kuvastin, että nyt olisi aika vähän vilkaista.
Taina Tukia
