Nopeaa, hyvin koordinoitua toimintaa. Sellainen vaikutelma syntyy, kun seuraa tovin lähietäisyydeltä Paimion Pakurlan sillan valutöitä.
Työmaalla ei todellakaan vitkastella. Siltahanketta urakoivan Destia Oy:n vastaavan työnjohtajan Jere Kärkkäisen mukaan valu viedään läpi alle kolmessa vuorokaudessa.
– Urakka alkoi torstaina aamuseitsemältä ja päättyy huomenna lauantaina iltapäivän kuluessa, Kärkkäinen kertoo.
– Aamupäivän aikana saamme betonimassavaiheen valmiiksi, ja iltapäivällä viimeistellään pinnat.
Säätiedotus lupaa hyvää valusäätä: aurinko lämmittää ja pienoinen tuulenvire kuivattaa.
Parin kuukauden takaiseen arvioon nähden valu on viivästynyt muutamalla viikolla, mutta siltahanke on kuitenkin edelleen hyvin aikataulussa.
– Silta valmistuu heinäkuun aikana, Kärkkäinen arvioi. Sen jälkeen ryhdytään purkamaan vanhaa siltaa.
Uuden sillan hyötyleveys on 13 metriä, mikä on 2,5 metriä enemmän kuin vanhan sillan leveys. Uuden sillan kokonaispituus tulee olemaan 220 metriä.
Sillan rakennustöiden yhteydessä rakennetaan kiertoliittymä Paimiontien ja Kravinkujan liittymään. Kiertoliittymän rakennustyöt rahoittaa Paimion kaupunki.