25.4. TPK–PaiHa 5–2 (2–2)
JALKAPALLO Edellisen kerran viime perjantaina tositoimissa ollut Paimion Hakan miesten edustusjoukkue jatkoi pelejään Kolmosessa jo tiistaina Turun Pallokerhon vieraana Pansion kisapuistossa. Molemmilla joukkueilla edellisestä ottelusta oli kulunut vain neljä vuorokautta. Haka joutui lähtemään otteluun hieman varamiehisenä, kun kapteeni Fredrik Kuokkanen ja Leevi Sahlström olivat poissa, sen sijaan Leo Murto teki paluun pitkän tauon jälkeen joukkueen kokoonpanoon.
Ottelun ensimmäinen jakson alku oli täyttä TPK:n hallintaa ja PaiHa oli suurissa vaikeuksissa. Kotijoukkue käyttikin PaiHan puolustuksen nukahduksen heti alussa hyväksi ja Joonas Lehtonen iski kolmen minuutin pelin jälkeen kotijoukkueen 1–0-johtoon.
PaiHa pääsi pikkuhiljaa peliin mukaan ja sai rakennettua useita maalipaikkoja TPK:n päähän, mutta maalin tolpat ja erinomaisesti kotijoukkueen maalilla pelannut TPK:n seuralegenda Veli-Heikki Maunula olivat pallon tiellä. 7 minuutin kohdalla pirteän debyytin PaiHan paidassa tehnyt Ibrahim Tuni puski Vinilsonin keskityksen ylärimaan, 17 minuutin kohdalla Aaro Hällforssin pusku suuntautui vain vähän ohi ja 25 minuutin pelin jälkeen Fofana pääsi puskemaan viidestä metristä, mutta Maunila poimi pallon hyppysiinsä.
29 minuutin pelin jälkeen Ermal Brahimin kova vapaapotku suuntautui kohti vasenta yläkulmaa, mutta jälleen Maunila ehti pallon tielle. Kun PaiHa ei omista tilanteistaan osunut, niin vieraat iskivät; TPK:n vastahyökkäyksen päätteeksi Sami Niittysalo iski 31 minuutin kohdalla pallon vasempaan alakulmaan ja kotijoukkue siirtyi jo 2–0-johtoon.
Suoritus kuin kesäteatterista
Tapahtumarikas ensimmäinen jakso sai pian jatkoa, kun avausosuman tehnyt Lehtonen repi rajusti Vinilsonin nurin oikealla laidalla ja jälkitilanteessa syntyneessä jälkipelissä Lehtonen heittäytyi maahan sellaisella näyttelijäsuorituksella, että varmasti Paimion kesäteatterikin olisi vakuuttunut suorituksesta.
Tilanteen seurauksena Vinilson laitettiin pelistä ulos suoralla punaisella kortilla ja Haka joutui yhden pelaajan vajaukselle. Tästä alkoi kuitenkin Juho Koivunen -show.
43 minuutilla vakuuttavasti TPK:n maalilla pelannut Maunila joutui rikkomaan läpiajossa ollutta Tunia ja seurauksena rangaistuspotku, jonka Koivunen laittoi vuorenvarmasti verkon perukoille. Vain minuutti edellisestä ja sama mies pujotteli oikealta laidalta läpi kentän ja viimeisteli hienolla yksilösuorituksella kolmen TPK-pelaajan estelyistä huolimatta kauniin 2–2-osuman ja tauolle mentiin samoissa lukemissa.
”Ei ollut yhtään tuuria mukana”
Toisella jaksolla vajaamiehinen Haka lähti hakemaan rohkeasti voitto-osumaan siinä onnistumatta. TPK:n Lehtonen viimeisteli illan toisen osumansa epäsuorasta vapaapotkusta aivan oikeaan yläkulmaan 56 minuutin kohdalla ja lopussa PaiHan pyristely päättyi ja selkäranka katkesi, kun Benjamin Garagani viimeisteli vastahyökkäyksestä 4–2-lukemat 83 minuutin kohdalla. Lopussa vielä Zachary Sherman pääsi iskemään yliajalla 5–2-loppulukemat tyhjiin ja kotijoukkueelle ansaitut kolmepistettä.
PaiHan päävalmentaja Petar Obradovic totesi ottelun jälkeen, että tänään oli päivä, jossa kaikki meni pieleen.
– Tänään meillä ei ollut yhtään tuuria mukana, alussa olimme liian hermostuneita ja pallo ei maalipaikoissa pomppinut ollenkaan meille. Lisäksi lähdimme liian ahnaasti hakemaan vajaalla voitto-osumaa ja se kostautui, ansaittu voitto TPK:lle.
PaiHan valopilkkuja ottelussa oli Murron paluu kokoonpanoon hyvällä suorituksella, Tunin lupauksia antava debyytti, sekä ”Taikuri” Koivusen kahden maalin peli. Koivunen on onnistunut maalinteossa jokaisessa tämän kauden pelissä ja nousi jo kolmosen maalipörssin kärkeen yhteensä neljällä osumallaan.
Ottelun enemmän muita joukkueita pelannut Haka jatkaa edelleen sarjassa jaetulla 5. sijalla MuSan, FC Ålandin, KaaPon ja TPK:n kanssa.
Hakan pelit jatkuvat ensi viikon perjantaina, kun vieraaksi Soikalle saapuu Kakkosesta täksi kaudeksi Kolmoseen pudonnut porilainen Musan Salama. Tänään perjantaina PaiHa 2 tekee paluun miesten sarjoihin, kun vieraaksi Soikalle klo 20.30 alkavassa Kutosen paikallisottelussa saapuu Piikkiön Kehitys.