
KAARINA
– Kauhea vuoristorata! Illan aikana mentiin tunnetilasta toiseen, kuvailee ääntenlaskentaa Vihreiden vaalivalvojaisissa ravintola Utopiassa seurannut Sofia Virta.
Edellisten vaalien yllätysnimi, kaarinalainen Sofia Virta, valittiin jatkokaudelle 5 523 äänellä. Varsinais-Suomen ainokaista paikkaa hätyytteli myös ensimmäistä kertaa ehdolla ollut Elisa Antola , joka jäi Virran tuloksesta lopulta noin 800 äänellä.
Kansanedustajana Virta on profiloitunut vahvasti lasten ja lapsiperheiden äänitorveksi. Hän uskoo tämän tuoneen hänelle kannatusta yli puoluerajojen.
– Olen saanut monilta äänestäjiltäni sellaista viestiä, etten ole ikinä ennen äänestänyt vihreitä. Vaikka puolueen tulos on heikko, henkilökohtainen äänimääräni nousi aika paljon. Iso osa niistä äänistä tuli puolueen ulkopuolelta. Tästä kuuluu suuri kiitos myös tiimilleni, koska tiedän, että ne äänet eivät ole tulleet helpolla.
Vihreille vaalitulos oli puolueista ehkä suurin pettymys, sillä puolue sai eduskunnasta vain 13 paikkaa ja Varsinais-Suomesta läpi yhden kansanedustajan. Virta sanoo olevansa puolueen tulokseen äärimmäisen pettynyt. Hänelle vaalien suurin yllätys oli, että eduskunnasta tippui niin monta hyvää kansanedustajaa eri puolueista.
– Koen, että olemme puolueena tehneet hyvää työtä kuluneella kaudella, mutta emme ole ilmeisesti onnistuneet viestimään siitä. Seuraavissa vaaleissa on pakko palata vähintään 20 paikkaan tai jäämme muuten pienpuolueeksi. Se on uhka, jota itse pelkään, Virta sanoo.
Taktisen äänestämisen uskotaan vieneen jonkin verran ääniä pienemmiltä puolueilta. Saattaa olla, että ilmastopuolueena tunnetun vihreiden sanoma jäi tällä kertaa muiden kriisien varjoon. Monilla suomalaisilla on tällä hetkellä huoli omasta toimeentulostaan.
– Meillä oli vaaliohjelmassa myös sellaisia tavoitteita, jotka olisivat vastanneet suoraan näihin arjen huoliin, mutta emme onnistuneet tuomaan niitä riittävän hyvin esille tai muut puolueet onnistuivat siinä paremmin, Virta pohtii.