– Mä olin synnärillä synnyttämässä esikoista, kun Abba voitti Euroviisut.
– Benny Andersson kiertää vieläkin!
– Mä näen yhä mielessäni ne naiset selät vastakkain.
– Sain kerran äitienpäivälahjaksi Mamma Mia -lipun Helsingin Messukeskukseen.
Muun muassa tällaisia kommentteja kuultiin viime viikon keskiviikkona Kaarinan pääkirjaston Piikkiönlahti -salissa, kun kaupunkilaisten leikkimielisessä levyraadissa haettiin kaikkien aikojen parasta Eurovisio-kappaletta.
Peli näytti heti melko selvältä, kun Abban Waterloo -kappale räjäytti pankin saaden raatilaisilta yhtä vaille täydet pisteet. Mutta huima, persoonallisen äänen omaava haastaja ponnahti esiin viime minuuteilla.
Oliko hän Lordi, Sandy Shaw tai Johnny Logan? Vai kenties joku Eurovisio-historian lukuisista eleganteista ranskattarista?
Mikä Boulevard, kuka Edea?
Samalla kun kuunneltiin voittoisia Euroviisu-kappaleita, käännettiin katseet myös Suomen edustajiin kyseisinä vuosina. Boulevardin kappaletta ”Nauravat silmät muistetaan” ei tuntunut muistavan kukaan. Kelloa eivät juurikaan soittaneet myöskään esiintyjänimet Edea ja Nina Åström.
Mutta kisahistoria oli yhtä kaikki kovasti mielenkiintoista, jos kohta välillä hieman hupaisaakin.
Tunnelma oli leppoisa, ja Suomen lukemattomille karvaille Eurovisio-pettymyksillekin osattiin jo hyväntahtoisesti hymyillä.
Ja tokihan Lordia piti soittaa, koska kyseinen rovaniemeläisherra nosti Suomen Euroviisu-maineen syvästä suosta kertaheitolla vuonna 2006.
Kaarinan levyraadissa Lordin Hallelujah sai melko tanakat pisteet, mutta ei yltänyt aivan kärkitaistoon.
– Suomalainen menestyy heti, kun laitetaan naamari päähän vitsaili eräs raatilaisista.
– Mä tunsin aikoinaan häpeää, että Lordi ja Suomi pilaavat koko viisut, jatkoi toinen. – Mutta nyt tuntuu, että se Lordin melodia on välillä oikein nätti.
– Ja voi sitä ihmetystä, kun niitä valtavia pistemääriä alkoi tulla… että voiko tää olla tottakaan, muisteltiin toisella puolella pöytää.
Myös lukupiirejä ja elokuvapäiviä
Kaarinan kirjaston informaatikko Sari Saarela kertoi, että kaikille avoin Levyraati on yksi niistä toistuvista tapahtumista, jotka ovat viime aikoina avanneet kaupunkilaisille kirjaston monipuolista tarjontaa.
– Lisäksi meillä on muun muassa lukupiirejä, kirjailijavierailuja ja elokuvapäiviä.
Levyraati järjestettiin kirjastolla kerran kuukaudessa jo viime vuoden syksyllä. Sama tahti on jatkunut nyt kevätpuolella. Kevään levyraatien teemoja ovat olleet elokuvamusiikki, maailmanmusiikki, soul ja nyt viimeisenä euroviisut.
Kaarinan kirjaston levyraadin formaatti on yksinkertainen: kuunnellaan yhdessä musiikkikappaleita ja annetaan pisteet omien mieltymysten mukaisesti Sen jälkeen arvioidaan kappaleita sanallisesti ja keskustellaan rennosti musiikista. Hetkeksi on lupa poiketa myös musiikillisille sivupoluille.
Sari Saarela, minkälaista palautetta Kaarinan kirjasto saa tapahtumatarjonnastaan?
– Saamme tosi hyvää palautetta.
Mutta viimein on aika paljastaa, voittiko Abban Waterloo vai saiko joku toinen kappale kaikilta raatilaiselta täydet pisteet.
Kävi niin, että Waterloon kanssa jaetulle ykkössijalle ylsi levyraadin loppupuolella kuultu Eurovision laulukilpailun ranskalainen voittajakappale L’oiseau et l’enfant vuodelta 1977.
Kappaleen on levyttänyt suomeksi Katri Helena nimellä Lintu ja lapsi .
Suomen Eurovisio-taival jatkui tuskaisena vuosikymmeniä
KAARINA
Perttu Hemminki
Sodanjälkeisellä Suomella oli useita kansallisia traumoja. Yksi vähäisimmistä – mutta kuitenkin kovasti harmillinen – oli ainainen heikko menestys Eurovision laulukilpailussa.
Tarina kertoo, että jopa legendaarisen Toivo Kärjen kotona oli vuonna 1965 itkuiset tunnelmat, kun Viktor Klimenkon esittämä Kärki-Helismaa -kappale Aurinko laskee länteen ei saanut viisuissa ainoatakaan pistettä.
Saman ankean kohtalon oli kokenut Laila Halme kaksi vuotta aikaisemmin. Vuonna 1968 Kristiina Hautala sai yhden pisteen, mutta jäi silti jaetulle jumbosijalle.
Toiveikkuutta ilmassa, mutta…
1970-luvulla Suomen eurovisiomenestys oli 60-lukuun nähden suorastaan fantastinen. Ei yhtäkään jumbosijaa ja toiseksi viimeisiä sijojakin vain yksi.
Mutta 70-luvullakin Suomen pistesaldo jäi kuitenkin hälyttävän kauas Eurovisio-maiden keskiarvosta. Niinpä viisutaival jatkui edelleen ohdakkeisena, ja tunnelmat kotikatsomoissa pysyivät alavireisinä.
Seuraavalla vuosikymmenellä alkoi taas kertyä jumbosijoja. Vesa-Matti Loiri jäi vuonna 1980 viimeiseksi Huilumiehellään . Kojon Nuku Pommiin jäi vuonna 1982 nollille. Sitä ennen Kojo oli ollut suosittu laulaja, mutta viisujen jälkeen häntä tylytettiin pari vuotta kaikilla mahdollisilla foorumeilla.
Katsottiin, että vain Kojo oli syyllinen. Ei lainkaan esimerkiksi Nuku pommiin -biisin säveltäjä Jim Pembroke tai sanoittaja Juice Leskisen. Puhuttiin vain ”Nolla-Kojosta”.
Pettymyksillä
hekumointiaHeti 90-luvun alkajaisiksi turkulainen Beat-yhtye jäi kappaleellaan Fri? jaetulle viimeiselle sijalle. Vuonna 1992 Paven Yamma-Yamma sai 4 pistettä, mutta jäi silti viimeiseksi.
Kun tätä rataa mentiin kyllin kauan, alkoi kaikkein katastrofaalisimpien Eurovisio-pettymysten muistelemisesta tulla jopa eräänlaista bisarria kansanhuvia.
Toisaalta epätoivo alkoi kasvaa. Sikäli kuin se oli vielä mahdollista.
Ei paljon lohduttanut, vaikka Jasmine sai 9 pistettä vuonna 1996, kun tuloksena oli silti viimeinen sija.
Ruotsi se vaan aina osaa
Ilman voittoa oli sinniteltävä aina vuoteen 2006 saakka, jolloin Hard Rock Hallelujah vihdoin armahti katajaisen Suomen kansan Euroviisut-alemmuskompleksista.
Vanhat tappiot ja pettymykset tulivat kerralla kuitatuiksi, ja takavuosien epäonniset artistit saivat kunnianpalautuksen, ainakin melkein.
Entäpä nykytilanne? ”Isojen” joukossa ei vieläkään olla.
– Suomi on yhä amatöörisarjassa, tuumi Juhani Helavuori Kaarinan kirjaston levyraadissa viime viikon keskiviikkona.
– Esimerkiksi Ruotsissa Euroviisu-homma todellakin osataan. Ruotsissa Euroviisut on isompi asia kuin jääkiekko.
