Opiskelijan kevät sisältää kuitenkin myös kiirettä ja painetta kaiken kivan lisäksi. Tehtävät pitäisi suorittaa aikataulussa, ja monien täytyy samanaikaisesti käydä töissä. Lisäksi pitäisi löytyä aikaa huolettomalle vapaa-ajalle.
Minulla on koulutehtäviä vielä paljon ennen kuin pääsen kesälomalle. Huomaan ahertavani aamusta iltaan, koska To Do -lista on vielä pitkä. Välillä tuntuu siltä, etten voi mitenkään saada kaikkea valmiiksi ajallaan. Saan opiskelukavereiltani onneksi vertaistukea, ja ajatus lomasta auttaa kummasti jaksamaan.
Opiskelijalle kesäloma tarkoittaa tietysti myös töitä. Itselläni on onneksi luvassa reissu ystävieni kanssa toukokuun lopulla. On ihanaa, kun on jotain mitä odottaa ennen kesätöiden alkua.
Usein tuntuu, että maailma pitäisi saada valmiiksi ennen lomalle jäämistä. Siksi lomaa edeltävät viikot ja päivät voivat olla erityisen tiivistahtisia ja stressaavia. Loma on kuitenkin vain yksi keino palautua työn rasituksesta. Arkeenkin pitäisi pystyä järjestämään omaa aikaa rentouttavalle tekemiselle ja levolle. Aina välillä tulee hetkiä, kun on pakko venyä ja tehdä pitkää päivää. Silloin tulee huolehtia siitä, ettei tilanne pitkity.
Kevät tarjoaa meille onneksi pyhiä, jotka tauottavat työrupeamaa. Silloin saa vetää happea, nauttia ehkä ensimmäisistä terassi- tai grillikeleistä ja jopa ensimmäisistä mökkiviikonlopuista.
Kevään odotetuin juhla on vappu, ainakin opiskelijoilla. Olen innoissani, koska tämä on ensimmäinen vappuni korkeakouluopiskelijana ja ylioppilaslakin lisäksi saan pukea opiskelijahaalarit ylleni. Sen lisäksi, että vappu on suuri opiskelijoiden juhla, sitä pidetään myös kevään tulon juhlana.
Toivonkin ihanaa kevättä jokaiselle!
Siru Varjus
Liikuntaneuvoja, journalismin opiskelija