
Wilpas–PaiHa 1–3 (1–2)
JALKAPALLO Haka matkusti perjantaina kauden avausottelussa täksi kaudeksi takaisin kolmoseen nousseen Wilppan vieraaksi. Haka lähti otteluun nuorella ja hieman varamiehisellä joukkueella ja avauskokoonpanossa olikin peräti neljä 2005–2007 syntynyttä pelaajaa.
Itse ottelu alkoi Wilpaan pallonhallinnalla, mutta Fredrik Kuokkasen ja Aaro Hällforssin johtama PaiHa-puolustus ei päästänyt kotijoukkuetta pallonhallinnasta huolimatta maalipaikoille. 9 minuutin pelin jälkeen vieraat saivat vapaapotkun vasemmalta puolelta noin 20 metristä, kun Hakan Juho Koivunen pysäytettiin laittomin ottein.
Kolmannen kauttensa PaiHan paidassa aloittanut Ermal Brahimi viimeisteli vapaapotkusta vasemman tolpan kautta lukemiksi 0–1. Pelin henki jatkui maalin jälkeen samana; Wilpas hallitsi palloa, Hakan iskiessä vastaan. 34 minuutilla Wilpaan vasemman laidan hyökkäys eteni lopulta rankkarialueelle. Kuokkanen joutui rikkomaan Wilpaan Gino Bergiä boksissa ja pallo vietiin 11 metriin. Tilanteessa rikottu Berg viimeisteli rankkarista vasempaan kulmaan lukemat 1–1:een.
Toinen jakso
päästä päähänWilppaan maalin jälkeen Haka pääsi paremmin peliin mukaan ja alkoi vyöryttää hyökkäyksiään jakson loppua kohden enemmän kohti Wilppaan maalia. 40 minuutin kohdalla lopulta yritys tuotti tulosta, kun Casper Fingerroos pelasi pallon oikealle laidalle Fofanalle , joka laukoi melko pienestä kulmasta pallon vasemman tolpan kautta aivan yläkulmaan ja lukemiksi 1–2, näissä lukemissa lähdettiin myös tauolle.
Toisella jaksolla pelissä mentiin päästä päähän ja molemmilla joukkueilla riitti muutamia hyviä jaksoja, mutta tarkka puolustuspelaaminen piti hyökkääjät pois maalipaikoilta. Lopulta noin 20 minuuttia ennen täyttä aikaa Haka ratkaisi pelin; Brahimi vapautti tarkalla syötöllä Koivusen läpiajoon ja tämä viimeisteli vuoren varmasti pelivälineen oikeaan alakulmaan ja lukemiksi 1–3.
Lopussa Wilpas haki vielä vimmatusti lisäosumia, mutta PaiHan maalilla vahvan ottelun pelannut Valon Gerxhalija poimi pallot vuoren varmasti ja lisäosumia ei nähty.
Ottelun jälkeen Hakan päävalmentaja Petar Obradovic piti voittoa ansaittuna ja kiitti koko joukkueen esityksen lisäksi 17-vuotiaan Hällforssin vahvaa suoritusta puolustuspäässä, sekä keskikentän kolmikon Fingerroos–Koivunen–Brahimi suoritusta.
Voitolla PaiHa jakaa kärkisijan useammankin joukkueen kanssa, mutta kautta on vielä jäljellä 21 ottelun verran. Seuraavaksi Haka on tositoimissa perjantaina, kun klo 19.00 alkavassa ottelussa vieraaksi Soikalle saapuu TPS Akatemia.