Paimion Vesihuolto Oy:n hallitus on esittänyt, että vesihuollon liittymismaksut muutetaan Paimiossa palautuskelvottomiksi. Vesihuoltoyhtiö on pyytänyt kaupungin konsernijohdolta omistajaohjausta kyseisessä asiassa.
Paimion kaupunginhallitus hyväksyi viime keskiviikon kokouksessaan vesihuollon liittymismaksujen muuttamisen palautuskelvottomiksi ja siten myös arvonlisäverollisiksi.
Kaupunginhallitus tähdensi kuitenkin, että vesihuoltoyhtiön hallituksen on – päättäessään toimivaltaansa kuuluvasta vesihuollon liittymismaksuista – otettava huomioon kaupungin rakennuspaikkojen hinnoittelu ja kilpailukyky kokonaisuudessaan.
Taustalla järkisyitä
Muutoksen taustalla on se, että koska palautuskelpoiset liittymismaksut käsitellään kirjanpidossa velkana, ne eivät sisälly liikevaihtoon, vaan kasvattavat yhtiön velkamäärää lyhentämättömänä.
Liittymismaksujen muuttaminen palautuskelvottomiksi parantaa vesihuoltoyhtiön kannattavuutta, koska liittymismaksut kirjataan tällöin osaksi yhtiön liikevaihtoa.
Yhtiön vakavaraisuus paranee kehittyneen kannattavuuden ja velkamäärän kasvun loppumisen vaikutuksesta.
Lopputulemana on mahdollisesti jopa se, että osa vesihuoltomaksujen korotuksista jätetään tekemättä.
Paimion kaupunki on maankäytöltään kehittyvä, joten uutta runkoverkkoa sekä uusia liittyjiä tulee lisää lähes vuosittain.