Paimiolaislähtöinen Ville Valkonen menossa vahvasti läpi eduskuntaan: “Kansa halusi muutosta, ja tulos on sen mukainen”

0
Ville Valkosella oli aihetta hymyyn kokoomuksen vaalivalvojaisissa, jotka ovat parhaillaan käynnissä Gastropub Hiivarissa Turussa. Kuva: Jori Liimatainen / Turun Sanomat

Paimiolaislähtöinen kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen on uusimassa paikkansa eduskunnassa. Sunnuntaina kello 21.15 hänen äänisaalinsa oli 3 229, ja sillä lukemalla hän oli puolueensa ehdokkaista siinä vaiheessa neljänneksi eniten ääniä kerännyt.

Paimiossa hän oli myös selvä ykkönen ennakkoäänissä 253 äänen saaliillaan.

– Iso kiitos Paimiolle ja paimiolaisille luottamuksesta jälleen kerran. Nyt näyttää hyvältä, mutta totta kai kaikki äänet pitää laskea jotta voi olla varma, hän toppuutteli Turussa pidetyistä vaalivalvojaisistaan.

Hänen mukaansa ennakkoäänten tulos, jonka jälkeen kokoomus piti piikkipaikkaa valtakunnallisesti, kertoi kansalaisten kaipuusta muutokseen.

– Kansa on selvästi halunnut muutosta ja tulos on sen mukainen. Kokoomus näyttäisi nostavan kannatustaan selvästi eniten viime vaaleista.

Valkosen takana viidettä sijaa puolueen sisällä piti Varsinais-Suomessa kaarinalainen Anne-Mari Virolainen (2833 ääntä). Hän on parhaillaan varasijalla, mutta tilanne viimeisten paikkojen kohdalla elää illan aikana jatkuvasti.

– Oma tilanne on aika hyvä, mutta totta kai puolueena jännitetään vielä kovasti, miten lopulta käy. Kävi niin tai näin, hallitusneuvotteluista tulee varmasti haastavat, Valkonen ennakoi.

Muista seudun ehdokkaista läpi olivat iltayhdeksän jälkeen menossa kaarinalaiset Sofia Virta (vihr.) ja Niina Alho (sd.).