
Paimion kirjastossa rikottiin viime vuoden osalta monia ennätyksiä. Sekä kirjastokäynnit että lainausmäärät nousivat, minkä lisäksi myös verkkokirjastokäynnit ja kirjaston hankintamäärätkin nousivat.
Suuria lukuja kirjastokäyntien ja lainausmäärien suhteen ei selitä pelkästään korona-ajan päättyminen.
– Lainausmäärät olivat koko tilastohistorian suurimmat, kirjasto- ja kulttuurijohtaja Laura Lankinen sanoo.
Paimion kirjastosta lainattiin viime vuoden aikana 196 000 lainaa, joista e-aineiston lainojen osuus on noin 12 000.
Lähes parinsadantuhannen lainan joukossa on kirjojen ja e-aineistojen lisäksi myös muuta kirjastosta lainattavaa materiaalia, esimerkiksi lautapelejä, elokuvia, soittimia ja urheiluvälineitä.
– Näiden muiden tuotteiden lainaaminen lisääntyi vuoden aikana 50 prosenttia. Ne ovat kuitenkin vain pieni osa lainattavaa materiaalia, joten ne eivät selitä lainausmäärien kasvua.
Lankisen mukaan suuriin lainausmääriin vaikutti osaltaan korona-aika, vaikka se ei kokonaisselittäjä olekaan.
– Korona-aikana lukemisharrastus nousi kaikkiaan ja ihmiset huomasivat, että se on harrastus, jota voi helposti tehdä kotioloissa. Lukemisharrastus on varmasti säilynyt korona-ajan jälkeenkin.
Lankinen kertoo, että myös varauspalvelut lisääntyivät huomattavasti korona-aikana. Edelleen kirjojen varaaminen on suosittua.
Kävijämäärät kasvaneet
Lainausmäärien lisäksi Paimion kirjaston kävijämäärät lisääntyivät ennätyslukemiin. Fyysisiä kirjastokäyntejä oli yli 76 000.
Edellisen kerran kävijöitä on ollut enemmän 14 vuotta sitten, eli nykyisen kirjasto-kaupungintalon käyttöönottovuonna 2006.
– Kaikki kirjastokävijät eivät välttämättä ole lainaajia. Myös tapahtumat ovat vetäneet ihmisiä kirjastoon, Lankinen huomauttaa.
Omatoimiaukiolo mahdollistaa myös entistä pidemmät aukioloajat, mikä tuo kirjastoon kävijöitä lisää.
Lankinen kertoo, että suurin kävijäryhmä kirjastossa ovat koululaisryhmät. Tämän lisäksi paljon käy lapsiperheitä ja iäkkäitä.
Erilaisia tapahtumia
Lainaamisen lisäksi kirjaston tapahtumat houkuttelevat ihmisiä kirjastoon. Lankinen kiittelee tapahtumia mahdostavia vapaaehtoisia.
– Runopiirit, lasten satuhetket ja lukukoiratoiminta toteutetaan kaikki vapaaehtoisten voimin, hän sanoo.
Ensi tiistaina Paimion kirjastossa kokeillaan myös aivan uudenlaista ohjelmaa; improvisaatioteatteria. Teatterilavalla kohtaavat kaksi improvisaatioteatteriryhmää: paimiolainen Mira Latun ja Merita Seppälän Ohukainen ja Paksunainen ja perniöläinen Otso Lapilan ja Kimmo Lehdon Pahat mahat.
Muiden ennätyslukujen lisäksi myös verkkokirjaston käyttö lisääntyi Paimiossa aiempiin vuosiin verrattuna. Verkkokirjastokäyntejä oli 81 066 kertaa viime vuoden aikana.
Hankintoja kirjastoon tehtiin talousarvion puitteissa yli 4000 kappaletta, mikä oli 19% enemmän kuin vuonna 2021. Hankinnoissa fyysisten kirjojen osuus on yli 92%. Paimion kirjaston kokoelma kasvoi vuoden aikana yli 800 niteellä. Kokoelman koko oli 66 734 kappaletta, joista fyysisiä kirjoja on valtaosa, yli 60 000.