Piikkiön äänikuningatar Niina Alho oli hilkulla mennä läpi – ”Voin vilpittömästi sanoa olevani älyttömän tyytyväinen”

0
Niina Alho jäi varapaikalle.

KAARINA

Läheltä piti, ettei Piikkiö saanut omaa kansanedustajaa. Vielä iltakymmeneltä näytti siltä, että SDP on saamassa Varsinais-Suomessa neljä paikkaa. 4 749 ääntä kerännyt piikkiöläinen Niina Alho olisi ollut puolueen neljäs läpimenijä.

Alho kuvailee illan olleen tunteikas. Hätäisimmät ehtivät onnitella jo häntä, mutta itse hän jännitti tulosta loppuun saakka.

– Osasin odottaa, että SDP:n neljäs paikka on tiukassa. Voin vilpittömästi sanoa olevani älyttömän tyytyväinen omaan tulokseeni, kampanjaani ja tiimiini. Paransimme myös puolueena kannatusta Varsinais-Suomessa. Se ei ihan riittänyt neljänteen paikkaan, mutta oli helkkarin lähellä.

Uutena kansanedustajana SDP:stä nousee eduskuntaan salolainen Saku Nikkanen . Alho sai noin tuhat ääntä vähemmän kuin Nikkanen. Huomionarvoista on, että Nikkasen 5 806 äänestä lähes 5 000 ääntä tuli Salosta, kun taas Alhon äänet tulivat ympäri maakuntaa.

– SDP:llä on ollut Salosta aina kansanedustaja ja salolaiset keskittivät äänensä Sakulle. Meillä ei ole Kaarinassa samanlaista äänten keskittämisen perinnettä.

Alho sanoo olevansa tyytyväinen kampanjaansa ja jatkavansa mielellään työtään Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuustossa, aluehallituksen varapuheenjohtajana sekä Kaarinan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Kuukausien mittainen vaalityö ei mennyt hukkaan, sillä vaalitoreilla tuli tavattua lukemattomia ihmisiä ja kuultua heidän huoltaan sosiaali- ja terveyspalveluista.

Alho ei halua ennenaikaisesti spekuloida mahdollista hallituskokoonpanoa, mutta myöntää olevansa hieman huolestunut kokoomuksen säästötavoitteista.

– Hyvinvointialueiden rahoitus on jo nykyisellään todella kireä ja nyt sitä todennäköisesti leikataan entisestään. Toisaalta suurin osa äänestäjistä halusi tätä. Tulosta täytyy kunnioittaa ja nyt katsotaan, millainen hallitus tulee.