
Saustilantien ja Karunantien liittymään maantielle 181 rakennettavan kiertoliittymän ja saman tien varteen rakennettavan Lautkankareen kevytväylän rakentaminen ovat käynnistymässä. Rakennustyöt näkyvät siis Sauvon liikenteessä väkisinkin tulevalla kesä- ja syyskaudella melkoisesti. Hankkeiden yhteissumma nousee selvästi yli kahden miljoonan euron.
Kevytväylän rakennustöiden on määrä käynnistyä tässä huhti-toukokuun taitteessa. Työt urakoi Oteran Oy. Turun seudun MAL- pakettiin kuuluvan hankkeen urakkasumma oli reilut 1,5 miljoonaa euroa ja Sauvon kunta osallistuu myös rakentamiskustannuksiin.
Kiertoliittymän osalta rakentamisen kilpailutus on käynnistymässä ja todennäköisesti kiertoliittymän teko käynnistyy kesäkuussa.
Isompi kuin aluksi ajateltiin
Tiesuunnitelmissa kiertoliittymän kokoa on hiukan kasvatettu. Esiselvityksissä esillä olleen kiertosaarekkeen halkaisija oli 25 metriä, mutta Väyläviraston kommenttien pohjalta saarekkeen halkaisijaa kasvatettiin 30 metriin.
Luvassa on muutoin perinteinen saareke, joka parantaa paitsi ajoneuvoliikenteen sujuvuutta, erityisesti jalankulun ja pyöräilyn turvallisuutta. Jokaiseen neljään suuntaan on tulossa saarekkeelliset suojatiet.
Kiertoliittymän rakentamisen kustannukset ovat noin 700 000 euroa ja rahoitus tulee käytännössä kokonaan Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kautta. Sauvon kunnan budjetissa on toistaiseksi vain vesiputkien muutostöistä reilu 8000 euron kuluerä.
Ihan erillisenä kuluna tulee sitten kiertoliittymään suunniteltu tilataideteos. Sen osalta suunnittelu on vielä kesken, mutta näillä näkymin teoksessa kuvataan Sauvon kunnan logosta tuttua kuntarajaa metallisena.
– Teos nousee jonkin verran koholle maasta ja saa ilmettä myös valaistuksesta, avaa kunnan tekninen johtaja Jari Ukkonen . Hän korostaa kuitenkin, että suunnittelu on vielä hyvin kesken.
Teosta on luonnosteltu yhdessä Metalliasennus Huuhka Oy:n kanssa ja ainakin alustavasti materiaalina on esillä ollut rosteri.
Räjäytyksiä ja kiertoteitä
Lautkankareen kevytväylän rakentamisessa iso työ on kallioiden louhinta. Kevytväylä toteutetaan Sauvo-Kemiöntien oikealle puolelle, jossa Vahtistenmäessä on isot kalliot.
– Räjäytystöiden vuoksi tulee liikenteen pysäytyksiä. Siitä tulee kieltämättä paljon kiveä jota pyritään murskattuna käyttämään mahdollisimman paljon väylän pohjaan, selvittää ELY:n Aku Reini .
Oman mausteensa liikenteeseen tuo Lautkankareen risteysalueen tuntumassa 181-tien alta kulkeva iso putki, joka joudutaan vaihtamaan. Sen vuoksi liikenne maantieltä ohjataan kiertämään Korvalantien ja Finskyläntien kautta Timperin alueelle ja takaisin Sauvo-Kemiöntielle.
– Vaikka työmaat etenevät samaan aikaan, ei ole tarkoitus, että samaan aikaan kun on käytössä kiertotie, olisi tulevan kiertoliittymän työmaa täysin jo käynnissä, toteaa Reini viitaten kiertoliittymän rakentamiseen.