PAIMIO
Osassa Varhan asiakaslaskuista on edelleen viivästymisiä. Laskujen myöhästelystä on informoitu alkuvuodesta useampaan kertaan, mutta silti tilanne huolettaa ja harmittaa monia asiakkaita.
– Ymmärrän täysin asiakkaiden harmin ja olen vilpittömän pahoillani näistä viivästyksistä. Nyt näyttäisi maaliskuun laskutus toimivan, ja kohtuullisen hyvältä näyttää, että järjestelmät alkavat toimia, mutta vieläkään ei olla ihan ajantasalla, sanoo Varhan talousjohtaja Arja Pesonen .
Varhan asiakaslaskutuksen viivästymisten syynä ovat asiakas- ja potilastietojärjestelmien yhtenäistämiseen liittyvät tekniset ongelmat sekä yhtenäiseen palveluvalikoimaan siirtymisen vaatima suunniteltua pitempi aika. Tavoitteeksi asetettiin, että asiakaslaskutus alkaa toimia normaalisti kevään kuluessa, ja tätä Varha pyrki etukäteen viestittämään.
Laskutuksen viivästymisistä on tullut viestiä myös toimitukseen Paimion alueelta. Viivästyksiä on ollut esimerkiksi ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen maksuissa.
– Hoivakoti Viljaskassa palvelumaksuja ei ole tullut yhtään. Vuokramaksu tulee säännöllisesti, mutta Varhan palvelumaksut ei, sanoo asiaa selvitellyt omainen.
Kun on ikäihmisistä kyse, tilanne tuohduttaa, koska moni ikääntynyt pelkää ja kantaa huolta siitä, että monen kuukauden maksut tulevat samalla kerralla.
Arja Pesonen myöntää, että viivästyksiä on ollut esimerkiksi pitkäaikaisissa tulosidonnaisissa maksuissa, joiden osalta on aina varmistuttava, että laskutiedot ovat oikein, ajatellen palvelujen käyttöä ja millaisia päätöksiä niistä on tehty. Myös se, tuotetaanko palvelut vaikkapa palvelusetelillä on huomioitava laskutuksessa.
Laskutus tapahtuu kuukausittain ja nyt näyttää siltä, että maaliskuun laskutukset on pystytty pitkälti tekemään onnistuneesti. Jatkossa laskutukset pyritään taas saamaan toimimaan kuukausittaisina ja alkuvuodelta jääneet laskut koetetaan saada liikkeelle niin, ettei asiakkaille tulisi eräpäiviä liian tiheästi.
– Jos tarve on, tehdään asiakaskohtaisesti yksilöllisiä maksusuunnitelmia ja katsotaan maksuajat niin, ettei tilanne ole kohtuuton, hän vakuuttaa.
Edelleenkin laskutuksesta voi olla tilanteen vaatiessa yhteydessä p. 02 313 1141, ma-to klo 9–11.