
Korona on nyt pitkälti voitettu – ainakin toistaiseksi. Rajoitusten päättyminen on antanut positiivisen potkun muun muassa Paimion parantolan toiminnalle.
Hyvä niin, sillä meneillään on parantolan juhlavuosi. Funktionalismin kansainvälisenä helmenä tunnettu Alvar Aallon suunnittelema parantolarakennus valmistui vuonna 1933 eli yhdeksän vuosikymmentä sitten.
Valmistumista edelsi intensiivinen ja monipolvinen suunnittelutyö sekä lähes neljä vuotta kestänyt uuttera rakentamisjakso. Keskelle talojen ja töllien ympäröimää paimiolaista mäntykangasta kohosi vähitellen rakennustaiteellinen ihme. Sanottiin, ettei sille tulisi vetämään vertoja edes Lindegrenin ja Jäntin suunnittelema olympiastadion.
Tulossa vilkas kesä
Ysikymppisiään Paimion parantola viettää täysissä voimissa, virkeällä ja optimistisella asenteella.
Parantolan nummella koronarajoitusten purku on näkynyt alati kasvavina kävijä- ja majoittujamäärinä.
– Talvi ja kevät olivat tosi kiireisiä, varsinkin toukokuu, ja tiedämme jo nyt, että kesäkin tulee olemaan vilkas, iloitsevat Paimion parantola Oy:n asiakkuuspäällikkö Miia Tammisto-Lehtinen ja Paimion parantola -säätiön kehittämispäällikkö Lotta Mujo .
Entä mitä mieltä kävijät ovat olleet kohteesta?
– Tämä on kokonaisvaltainen kokemus, joka näyttäytyy erilaisena eri vuodenaikoina ja yllättää aina. Uskallan sanoa, että miltei poikkeuksetta jokainen kävijä on saanut enemmän kuin on odottanut, tuumii Tammisto–Lehtinen, joka vastaa parantolayhtiön liiketoiminnasta.
– Myös ympäröivä luonto on tärkeä vetovoimatekijä. Hyvinvointia joka käynnillä.
Tammisto-Lehtinen katsoo, että tavoitteiden tulee olla suuria. Esimerkiksi sellaisia, että ”joka ainoa suomalainen käy Paimion parantolassa ainakin kerran”.
Runsaasti aukioloa
Parantolan palvelut on nyt pääosin rakennettu, ja ovet ovat auki.
Parantolan tutustumiskierroksille osallistui viime kesänä pitkästi toistakymmentätuhatta kävijää.
– Se oli hyvä määrä, mutta tulee nyt ylittymään. Tarjolla on useita kierroksia päivää kohden, mutta suosittelemme silti ennakkoilmoittautumista.
Parantolan arkea ovat myös erilaisten ryhmien, yritysten ja yhdistysten tutustumiskäynnit. Myös ulkomailta tulee paljon vieraita, mikä on huomioitu opastuksissa. Esimerkiksi englanninkielisiä opastuksia järjestetään päivittäin. Ruotsiksi opastetaan useita kertoja viikossa. Myös espanja, saksa ja ranska ovat parantolassa taajaan käytettyjä kieliä.
Tarvittaessa voidaan järjestää opastus melkein millä kielellä tahansa.
Paimion parantola on tätä nykyä auki ympäri vuoden. Kesäkuun alusta lukien kesäkauden aukiolo on maanantaipäiviä lukuun ottamatta jokapäiväistä. Aamukymmenestä iltakuuteen.
Parantola on pyörätuoliesteetön.
Kansainvälisyyttä joka päivä
Kävijäpotentiaalia löytyy, sillä Paimion parantola on yhtä aikaa paikallinen, alueellinen, kansallinen ja kansainvälinen nähtävyys.
– Kansainvälisyys tulee lisääntymään nopeasti, Mujo arvioi.
– Niinpä meillä on kaikessa toiminnassa koko ajan mukana kansainvälinen ulottuvuus. Yhteistyömuotoja ja verkostoitumista haetaan viikoittain.
Eräs kiintoisa yhteistyöorganisaatio on Alvar Aalto -kohteiden kansainvälinen Aalto Route .
Kannattaa varata aikaa
Mikään pikainen bongauspaikka Paimion parantola ei ole. Mujon ja Tammisto-Lehtisen mukaan tunnin kierros monikerroksisessa ja -osaisessa rakennuksessa jää helposti raapaisuksi. Niinpä suosituin kierros onkin puolentoista tunnin mittainen.
– Suosittelemme puoltatoista tuntia, mutta otamme toki mielellämme vastaan kiireisemmätkin kävijät.
Ellei aikataulu salli osallistumista opastetulle kierrokselle voi rakennuksen muotokieleen tutustua ulkoapäin ja poiketa lisäksi vaikkapa julistenäyttelyssä tai rakennuksen kodikkaissa kaupoissa ja mainiossa ravintolassa.
FAKTA
Paimion parantola rakennettiin vuosina 1929–1933. Ensi alkuun se toimi nimellä Varsinais-Suomen tuberkuloosiparantola.
Ensimmäiset potilaansa Alvar ja Aino Aallon suunnittelema parantola otti vastaan vuoden 1933 helmikuussa. Parantola oli viimeistä sijaa myöten täynnä jo saman vuoden keväällä.
Yhteensä sairaansijoja oli 286.
Parantolakokonaisuuteen kuuluu varsinaisen parantolarakennuksen lisäksi lääkärien ja hoitajien kaksikerroksisia rivitaloja sekä taloussiipi, joka rakennettiin 1950-luvulla.
Aalto ei suunnitellut pelkästään rakennusta, vaan myös esimerkiksi sen ikkunat, huonekalut ja patterit. Lukuisat rakennuksen pienet yksityiskohdatkin ovat Aallon ja hänen arkkitehtitoimistonsa käsialaa.
Alvar Aalto valittiin rakennuskokonaisuuden suunnittelijaksi arkkitehtikilpailun kautta.
Paimion parantolaa pidetään Aallon arkkitehtiuran käännekohtana sekä yhtenä maailmansotien välisen modernismin kansainvälisesti keskeisimpänä teoksena.
Paimion parantola, kuten muutkin Suomen tuberkuloosiparantolat, rakennettiin kuivalle kangasmaalle, jossa ilma on raikasta, puhdasta ja kuivaa.
Alvar Aalto (1898–1976) loi poikkeuksellisen laajan ja monipuolisen uran arkkitehtina ja muotoilijana. Sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Luonnonläheistä majoitusta
Majoitusten suhteen parantolan kesäkuukaudet ovat täyttymässä hyvää vauhtia. Eivät kuitenkaan loppuunmyytyjä.
Yli 40 vuodepaikkaa
Tällä hetkellä verkossa on yli 40 vuodepaikan on-line valikoima.
– Eri tyyppisiä huoneita ja huoneistoja erilaisiin tarpeisiin. Yhden hengen huoneista kuuden hengen majoitustiloihin, asiakkuuspäällikkö Miia Tammisto-Lehtinen kertoo.
Huoneet on varustettu omalla wc:llä ja suihkulla sekä minikeittiöllä,
Tarjontaan sisältyy kolme pyörätuoliesteetöntä huoneistoa. Myös lemmikkieläimet ovat tervetulleita majoittumaan.
Majoitustilat sijaitsevat rakennuksissa Mäntylä ja Kyykartano. Parantolan päärakennuksessa ei ole majoitusta.
Uutuutena kirjakauppa
Paimion parantolan kesäkauden 2023 intresantti uutuus on pieni kirjapuoti. Sen tarjonta kattaa teoksia muun muassa arkkitehtuurista ja muotoilusta. Lisäksi tarjolla on taidekirjallisuutta ja erilaisia kansainvälisiä julkaisuja. Harvinaisuuksiakin löytyy.
Kirjakauppa avaa ovensa kesäkuun 1. päivänä parantolarakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.
Kohtapuoliin juhlitaan
Paimion parantolan juhlavuosi huipentuu kesäkuiseen viikonloppuun 17.–18.6. 2023. Juhlaviikonlopun ohjelmaan sisältyvät muun muassa lauantain pihatapahtuma musiikkeineen, myyntikojuineen ynnä muine ohjelmanumeroineen sekä perheiden piknik-päivä, jota vietetään sunnuntaina.
Nämä tapahtumat parantola järjestää yhteistyössä paikallisten yrittäjien ja Paimion kaupungin kanssa.
Piknikille kokoonnutaan päivänä, jolloin tulee kuluneeksi tasan 90 vuotta parantolan vihkiäisjuhlasta. Piknik-alueena tulee olemaan parantolan eteläisellä sivustalla oleva iso nurmialue.
– Nämä tapahtumat ovat kaikille paimiolaisille avoimia ja kauempaakin saa tulla. Jokainen on tervetullut, Lotta Mujo viestittää.