Bubi ja Helmi lasten silmäterinä PiPSin päiväkotifutiksessa

0
PiPSin Mikko Salonen oli mahdottoman tehtävän edessä yrittäessään torjua 5-vuotiaan Aku Palmuaron potkua.

Piikkiö

Piikkiön Palloseuran jo perinteeksi muodostuneet päiväkotifutispäivät saivat jatkoa viime keskiviikkona Piikkiön yhtenäiskoululla, kun yli 200 päiväkotilasta liikkui viheriöllä pallon perässä. Erilaisista pienpeleistä ja tehtävärasteista muodostuva liikuntatapahtuma sai tänä vuonna aivan uutta värinää aikaiseksi, kun Suomen jalkapallomaajoukkueiden peleistä tutut huuhkajamaskotit Bubi ja Helmi ottivat osaa tapahtumaan.

Ilo nousikin ylimmilleen, kun päiväkotilapset pääsivät yrittämään rangaistuspotkupilkulta maalivahteina toimineiden maskottien ohittamista.

– Oli hieno lisä, että saimme maskotit mukaan päivän tapahtumaan. Monelle lapselle jo pelkkä bussimatka päiväkodilta kentälle on elämys, saati sitten vielä pelaaminen ja maskottien kanssa hauskanpito. Tosi kiva, että saimme Bubin ja Helmen mukaan, kiittelee PiPSin toiminnanjohtaja Heli Paakki .

Pienpelirastia vetänyt PiPSin Eveliina Väihkönen huomautti, että tärkeintä päivässä on nimenomaan hauskanpito.

– Säännöistä ei välttämättä kannata pitää ihan niin tiukasti kiinni, vaan keskitytään liikkumiseen ja siihen, että kaikilla on hauskaa. Ja niin näyttää olevan, hän hymyili.

PiPSin päiväkotifutispäivää on vietetty vuosituhannen vaihteesta lähtien vuosittain, ja tällä kertaa osallistuvia päiväkoteja oli mukana neljä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän