
Yrittäjäkaksikko Niina Autti ja Kirsi Suhonen ovat kehitelleet uuden tuotteen, jota he alkavat puskemaan Paimiosta maailmalle. Pihkalaastari on heidän mukaansa maailmassa ensimmäinen ja ainoa laatuaan. Laastari toimii spraysuihkeen tavoin ja on suunnattu eläimille. Kehitteillä on kuitenkin jo oma versio myös ihmisten käyttöön ja kaksikko toivoo saavansa sen markkinoille kesän lopulla.
Pihkaa käytetty vuosisatoja
Ajatus pihkalaastarin kehittämiseen lähti liikkeelle jo markkinoilla olevasta pihkasuihkeen parantelusta. Näin syntyi suihke, joka toimii laastarin tavoin ja auttaa parantamaan eläinten haavaumia ja ihottumia. Ihmisille suunnatulla laastarilla on samat ominaisuudet.
Laastarin salaisuus piilee suihkeen ominaisuudessa, joka muodostaa parantavan kalvon hiertymän ympärille. Lisäksi laastarissa yhdistyy kaikki pihkan hyvät ominaisuudet.
– Ennen vanhaan pihkaa on käytetty paljon lääkinnällisessä hoidossa. Halusimme tuoda vanhan kansan hankkimaa tietoa pihkan kautta modernissa muodossa markkinoille.
Lämmin vastaanotto
Pihkalaastari on saanut hyvän ja lämpimän vastaanoton lemmikinomistajilta, jonka seurauksena tuotetta alettiin kehittelemään myös ihmisten käyttöön. Yrittäjien mukaan pihkalaastari on hyvin käyttökelpoinen esimerkiksi lapsille.
Koska tuote on menestynyt, on kaksikolla isoja odotuksia tulevaisuuden suhteen. Tuotetta aletaan viemään kohti kansainvälisiä markkinoita ja uuden keksinnön eteenpäin vieminen on jännittävää.
– Olemme hyvin innoissamme keksinnöstämme ja tietenkin sen ympärille liittyy isoja unelmia ja suunnitelmia. Uskomme vahvasti tuotteeseemme.