Jätekyyteihin väännettiin keskitetty malli – ”Asiasta valitetaan hyvin todennäköisesti”

0
Tuorein tehty päätös ei koske kaikkea kiinteää jätettä vaan ainoastaan sekajätettä. Vuodesta 2026 alkaen sekajätteen kuljetukset kilpailuttaa vaiheittain kunta kiinteistönhaltijan sijaan.

Paimio-Sauvo-Kaarina

Vuodesta toiseen jatkunut kiista polttokelpoisen jätteen kuljetuksesta nytkähti eilen torstaina ison askeleen eteenpäin, kun Lounais-Suomen jätehuoltolautakunta päätti tasaväkisen kamppailun jälkeen siirtyä koko alueellaan keskitettyyn malliin. Se tarkoittaa muun muassa Paimiossa, Sauvossa ja Kaarinassa sitä, että muutaman vuoden kuluttua sekajätteen kuljetukset määrittelee kunta kiinteistön omistajan sijaan.

Sauvolainen Laura Hannula (vihr.) kuuluu jätehuoltolautakuntaan ja oli tyytyväinen, että pitkään palloteltu päätös saatiin viimein menemään läpi. Joskin hän olettaa, että asiasta tullaan vielä valittamaan oikeuteen.

– Hyvin todennäköisesti näin käy, koska aihe on niin kiistelty ja herättää edelleen vahvoja tunteita. Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että oikeus toteaa myös tehdyn päätöksen lainvoimaiseksi, jos sinne asti mennään, hän ennakoi.

Muutos vuosina 2026–2029


Päätös merkitsee muutosta Peimarin kuntien lisäksi myös Turun, Auran, Liedon, Marttilan, Kanta-Paraisten, Pöytyän, Kanta-Ruskon ja Salon tilanteeseen. Kyseisillä alueilla kiinteistönhaltija on saanut vapaasti valita yrityksen, joka sekajätteen käy tontilta noutamassa. Siirtyminen tapahtuu vaiheittain vuosina 2026–2029.

– Se on hyvä muistaa, että mistään nopeasta muutoksesta ei ole kyse. Edelleen kiinteistön omistaja saa vaihtaa palveluntarjoajaa vaikka viikoittain useamman vuoden ajan. Vaikka aihe herättääkin voimakkaita tunteita, on kyse kuitenkin ennen kaikkea ympäristönsuojelusta. Ei ole mitään järkeä ajaa esimerkiksi haja-asutusalueilla ristiin rastiin monen yrityksen autoilla puolityhjiä kuormia, Hannula muistuttaa.

Keskitetty kilpailutus on jo aiemmin ollut käytössä Mynämäessä, Nousiaisissa, Ruskon Vahdolla, Maskussa, Raisiossa, Naantalissa, Paraisten saaristoalueilla ja Kemiönsaaressa.

Torstain jätehuoltolautakunnan kokouksessa keskitetty malli meni täpärästi läpi äänin 8–7.