Kevättä rinnassa koppelollakin

0
Kyysilän koppelo ei ollut viime päivien ainoa hämmästyttäjä. Pelastuslaitosta tarvittiin hätiin Hanhijoella, kun peura oli jäänyt sarvistaan kiinni sähköpaimeneen.

Kevät saa aikaan outoja asioita. Lisääntymisvietti aiheuttaa ihmisilläkin toimia, miksei siis eläinkuntaan, jonka edustajat toimivat täysin vaistojensa varassa. Eläimet hakevat omiensa seuraa jopa niilläkin lajeilla, jotka muutoin elävät koko vuoden yksin.

Kuntsarin luontoavustaja Petri Laine sai vapun edellä kutsun Kyysilään katsomaan pihalle eksynyttä koppeloa. Lintu oli liikkunut naapurustossa pari päivää ja vieraillut jopa asukkaiden terassilla. Se näytti hyväkuntoiselta, vaikkakin yllättävän pelottomalta.

Metsoilla lajin kanta on heikentynyt ruuhka-Suomessa ja lajien yksilöillä on vaikeaa löytää kumppania. Vaikka Peimarin alueella löytyy muutama reviiri, saattaa yksittäisiä yksilöitä harhautua pesimäalueilta ja ne alkavat etsiä lajikumppaniaan meille oudoista paikoista. Esimerkiksi muutama vuosi sitten koppelo haki seuraa koulukeskuksen pihalta.

Kyysilässä vierailut lintu oli rengastettu, mikä teki siitä vielä kiehtovamman yksilön. Asukkaat olivat kirjanneet renkaan tiedot ylös ja olleet yhteydessä Helsingin yliopistoon, jossa pidetään yllä Suomen rengastusrekisteriä. Vastaus oli yllättänyt – metsorengastuksia ollaan tehty Varsinais-Suomessa viime vuosina todella vähän. Mielenkiintoista kuulla myöhemmin sekin, missä tämä lintu on saanut renkaansa.