Nimi on siis periaatteessa osuva ja perinteinen, mutta ilman selityksiä käsittämätön eikä edes kunnon suomea. Vai onko? Miten määritellään suomen kieli ja sen kunnollisuus?
Sauvolaisena kysymys on kiinnostava, sillä meikäläinen murre oli vanhastaan hyvin ruotsivoittoista. Vuonna 1928 Uusi Aura -lehdessä kerrottiin liioitellen Sauvossa olleen ennen oma, ääntämykseltään germaanista muistuttava kielensä. Tähän kieleen törmäsi opettaja Wuori tullessaan Sauvon ensimmäisen kansakoulun opettajaksi 1880-luvulla. Oppilaat puhuivat nopeaa ja Vuorelle käsittämätöntä murretta: ”hen kryppäs fönsteristä [ikkunasta] sisään”. Vuori totesikin, että suomen opetus näille lapsille olisi vaikeata.
Hyvin se silti onnistui, sillä v. 1928 kirjoituksen mukaan kansakoulut ja muuttoliike olivat surmanneet vanhan kielen ja kaikki puhuivat omaa ”sekoitustaan”. Jo silloin siis valiteltiin murteen kuolemaa. Myöhemmin on mainittu kauppias Emil Elon olleen viimeisiä Kirkonkylässä, jotka puhuivat ”e:n päälle”, kuten edellä olleessa lainauksessa.
Nykyään Sauvon murre lienee yleisvarsinaissuomalaista. Vaakunalinnustamme naakasta käyttämämme nimi ’hakkinen’ ei sekään yhdistä meitä ruotsiin, vaan viroon (’hakk’). Mutta oliko vanha puheenparsi huonoa, ruotsinsekaista suomea vaiko sauvoa, paikallisten omaa kieltä? Jätän tämän kunkin itse arvioitavaksi. Kielet lainaavat aina toisiltaan ja muokkaavat lainat omaan muottiinsa sopiviksi. Ne myös kehittävät omat kotoiset vastineensa, kuten emme enää puhu ’”plastiikista” vaan muovista.
Kukoistakoon kielemme jatkossakin niin tyylikkäänä tekstinä, rytmikkäinä riimeinä kuin mehevinä murteinakin!
Ossi Tammisto
Kirjoittaja on sauvolainen historioitsija.
