Kuntsarin ja Kaarina-lehden kirjavinkit kesään: Lähde lomalla mielikuvitusmatkalle!

0

Löytöretkeile naisten matkassa

Mia Kankimäki: Naiset, joita ajattelen öisin

Kirja kertoo huikeista löytöretkeilijänaisista samalla peilaten kirjan minän omakohtaiseen tutkimusmatkaan Karen Blixenin jalanjäljissä Afrikkaan. Kirjan yksi tärkein oivallus on se, että koskaan ei ole liian myöhäistä toteuttaa omia unelmiaan. Suosittelen kaikille, jotka rakastavat seikkailuja, kotisohvalta käsin taikka maailman merillä.

Sauvon sivistysjohtaja Elli Sainio

Berliinin ystäville

Meri Valkama: Sinut, Margot.

Kirja oli Berliiniä ja sen historiaa mielellään tutkivalle ihmisille täydellistä luettavaa. Tarina on salaperäinen, kiehtova ja loppuun asti todella koukuttava. Kirjan saattaa helposti lukea yhdeltä istumalta loppuun asti. En ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, joka piirtyy mieleen yhtä tarkasti väreineen ja tunteineen.

Kaarinan hyvinvoinnin edistämisen päällikkö Hanna Inkeroinen

Isän jäljillä Kreikassa

Joel Haahtela: Hengittämisen taito

Hengittämisen taito -pienoisromaanissa nuori mies lähtee Kreikkaan etsimään isäänsä, joka on jättänyt perheensä Suomeen pojan ollessa vasta lapsi. Kirja vetosi minuun sen kauniilla kirjoitustyylillä sekä sen kyvyllä maadoittaa lukija kyseiseen hetkeen. Läpi kirjan pysyvä rauhallisuus ja seesteisyys vaikeidenkin tunteiden keskellä loi minuun syvän vaikutuksen. Tämä kirja sopii myös erinomaisesti kuunneltavaksi.

Kaarinan nuorisovaltuuston puheenjohtaja Rasmus Hakala

Luontoretkelle, mars!

Heli Laaksonen: Luonnos

Kuten kirjailija itse on kuvaillut, niin ”tietopohjaistakaan kirjaa ei tarvitse tehdä ottanahka krympys”. Luonnos ei todellakaan ole perinteinen vakavahenkinen tietokirja. Eläin- ja kasvimaailman kuvaukset ovat ei-perinteisiä. Luonnon kauneus ja ihmeellisyys on kerrottu paitsi tietokirjan tarkkuudella myös hauskasti ja jopa hullunkurisesti, mutta samalla hyvin lempeästi ja luontoa kunnioittaen. Tämä on tietokirja, joka naurattaa ja vähän itkettääkin. Mutta ainakaan et tämän kirjan jälkeen katso luontoa samoin mitä ennen.

Paimion kirjasto- ja kulttuurijohtaja Laura Lankinen

Seikkaile historiallisessa Turussa

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa

Kirja tempaisi ainakin minut lukijana kulkemaan pisin poikin vanhaa Turkua ja lähiseutua, koska tarina sijoittuu tänne niin elävästi. Mielikuvituksessa silmäilin myös vanhoja rakennuksia. Kerrassaan viehättävä ja hiukan myös yllättävä kokemus, kun juureni eivät kuitenkaan ole täällä.

Antellin kerronta on sujuvaa. Ahmaisin heti perään sarjan toisen teoksen, Puuvillatehtaan perijä, ja odotin yhtä kiihkeästi kuin monet muut alkuvuodesta ilmestynyttä kolmatta osaa, joka kantaa nimeä Puuvillatehtaan kilpailija. Muutama vuosi sitten tulin kiivenneeksi Kuuvuoren laelle ja kuinka ollakaan, sekin oli hienosti kirjasarjassa esillä.

Päätoimittaja Taina Tukia

Sukellus pinnan alle

Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti – pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta

Kirja on omaelämäkerrallinen romaani, johon on yhdistetty runsas tietopaketti ankeriaasta ja sen tutkimuksen historiasta. Minut yllätti, miten kiinnostava ja salaperäinen kala ankerias on, ja miten ahkerasta tutkimisesta huolimatta siitä edelleenkin tiedetään melko vähän. Tiedonpuutteen vuoksi sukupuuttoon kuolevaa ankeriasta on myös vaikeaa suojella. Rinnalla kulkee tavattoman koskettava tarina isän ja pojan suhteesta: hetkistä isän kanssa yhteisillä kalastusretkillä ja yhteisen ajan päättymisestä.

Kaarinan kulttuuri- ja kirjastotoimen johtaja Arja Pesonen

Aikamatkusta 1900-luvulle

Sirpa Kähkönen: Kuopio-sarja & Enni Mustonen: Syrjästäkatsojan tarinoita

Vaikea valita: Sirpa Kähkönen vai Enni Mustonen? Kähkösen Kuopio-sarja ja Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita ovat romaanisarjoja, jotka kertovat tavallisten ihmisten, erityisesti naisten arjesta ja kohtaloista Suomen historian käännekohdissa 1900-luvulla. Jos ei ole sarjalukemiseen taipuvainen, kummankin sarjan osat toimivat myös erillisinä kokonaisuuksina. Suosittelen lämpimästi!

Kaarinan opas Lea Heinonen-Eerola

Matka omaan itseen

Antti Tuisku: Menesty!

Tämä kirja on tehty sinulle, jos etsit vielä itseäsi ja omia tarpeitasi. Kirja antaa voimavarojen tunnistamiseen myös konkreettisia neuvoja. Kirjan luettuani uskalsin lähteä tavoittelemaan omia unelmiani ja sain lisää itseluottamusta. Kyseessä ei ole fanikirja, vaan se soveltuu kaikille, jotka neuvoja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, itsensä tunnistamiseen ja unelmien saavuttamiseen. Kirjan kaveriksi on tehty myös työkirja, jonka sivuilla on kysymyksiä itsetuntemuksesta ja hyvinvoinnista.

Kaarina-lehden / Kunnallislehden kesätoimittaja Niko Kettunen

Pakene murhaajaa

hyisessä Islannissa

Satu Rämö: Hildur

Olen oppinut tuntemaan Satu Rämön bloggaajana ja suhtauduin hänen esikoisromaniinsa penseästi. Kun sitten lopulta tartuin Hilduriin, ymmärsin miksi kirja on pitänyt kirjastojen varaustilastoissa kärkipaikkaa kuukausitolkulla. Hildur on mehukas sekoitus psykologista trilleriä ja islantilaista eksotiikkaa. Kirjan henkilöhahmot ovat inhimillisiä, sympaattisia ja lukija janoaa tietää heistä lisää. Se, ettei kaikkia salaisuuksia paljasteta, saa odottamaan seuraavaa osaa. Suosittelen Islannista kiinnostuneille ja dekkarin ystäville!

Toimittaja Heinimaija Hirvonen