
PAIMIO, SAUVO
Pari viikkoa sitten pelloilla oli jo hiukan kylvötohinaa, mutta sitten taas hiljeni. Kelit viilenivät uudelleen ja ovat olleet se ratkaiseva tekijä. Yöpakkasiakin on riittänyt.
Nyt kun sääennusteet lupaavat lämpimämpää, kylvöt päässevät kunnolla vauhtiin ja syytä onkin, etteivät pellot ehdi kuivahtaa liikaa.
MTK- Paimion puheenjohtaja Harri Louramo sanoo, että ensimmäiset kylvöt olivat lähinnä sokerijuurikasta ja jotain viljoja.
– Tosiaan pari viikkoa sitten kylvöjä jo aloiteltiin, mutta nyt jännitetään tuleeko niistä mitään pintaan.
Maan lämpötilan pitää olla tietyllä tasolla, ja Louramoa hiukan naurattaa, kun häneltä kysyy miten kylväjät tietävät, että maa on lämmennyt riittävästi.
– No sanotaan vaikka, että jos polvillaan pystyy maassa olemaan, niin ettei kylmä hohkaa, on riittävän lämmintä.
Jos lämmöt nousevat, ja saadaan sateita, ovat kasvukauden näkymät ihan kohtalaiset, sillä ajankohdan puolesta kylvötyöt osuvat nyt lähelle tavanomaista ajankohtaa. On ihan tyypillistä, että kevätkylvöt ovat kuumimmillaan äitienpäivän aikoihin.
Ilmatieteen laitoksen lähipäivien sääennusteiden mukaan lämpöä on todellakin luvassa ja mahdollisesti joitakin sadekuurojakin. Ensi viikon torstaina saattaa jopa helleraja ylittyä.
Katso video Paimionjokilaakson harsojen alla piilottelevilta mansikkapelloilta!