Mandariini voitti täpärästi ananaksen ja Meksiko Laitilan – Kunnallislehti vertaili ja pisteytti eksoottisia kesälimsoja

0
Salud amigos! Tästä se lähtee! Niko Kettunen tarjoilee Taina Tukialle meksikolaista mandariinilimsaa.

PAIMIO

Kuka esitti TV-mainoksessa kappaleen Siff Cola? Entä mitä puettiin aikoinaan ylle, kun lähdettiin kylille ”limonaati-kamppeissa”?

Kunnallislehden toimituksen viime keskiviikkoinen Suuri Limonadipäivä ei tuonut näihin kysymyksiin eksakteja vastauksia. Sen sijaan KL-raati onnistui valitsemaan raikkaan kesäisen ykköslimsan kahdeksan aromikkaan limonadin joukosta.

Nyt ei siis testailtu kevytlimsoja, jääteetä, kotikaljoja, kombuchoja eikä mehukatteja, vaan ehtaa perinteistä virvoitusjuomaa.

Maku ja lasipullo hurmasivat



Panimme samalla merkille, että sanoja ”limonadi” tai ”limsa” käytetään nykyisin yhä harvemmin. ”Limukka” on kokonaan pannassa. Sen sijaan tölkeissä ja pullojen etiketeissä puhutaan amerikkalaisittain ”sodasta” tai ”popista”.

Tiesittekö muuten, että muutamissa Yhdysvaltojen osavaltioissa kaikkien limsojen yleisnimi on ”coke”? Toisaalta, sanotaanhan Suomessakin usein lapselle, että ”valitse tuolta joku jaffa”.

Mutta mikä on Kunnallislehden 7-jäsenisen raadin suosikkilimsa kesälle 2023?

Se on JARRITOS MANDARIN Natural Flavor Soda . Meksikolainen kauniin värinen mandariini-limonadi. Vertailun ainoa lasipullossa myytävä juoma.

Viileä haastaja Laitilan Hawaiji



Voitto siis Meksikoon. Mutta vain yhden pisteen päähän jäi KL-vertailun hopemitali-limsa: kotimainen, retrohenkinen ja todella piristävän oloinen LAITILAN HAWAIJI ANANAS . Lisäksi on todettava, että Laitilan Ananas oli litrahinnaltaan yli puolta halvempi kuin voittojavirvoke.

Rahti maksaa aina – ja onhan sillä myös ekologinen hintansa.

Vertailun kolmoseksi ylsi uudenlaista hienostunutta makumaailmaa tarjoileva KOOKY’S COLA VANILLA , jonka valmistaja on kotimainen Saimaa Brewing Co.

Hyvin menestyi myös

kärki­nelikkoon kirkkaasti yltänyt vaniljainen SUN’N CREAM SODA, jota tekee pieteetillä kotimainen Nokian Panimo.

Loput neljä virvoitusjuomaa jäivät verraten kauas kärjestä. Vähiten raatimme makunystyröitä helli KANES SODA POP CALABASAS KICKS Sour Strawberry. Etiketissä luvattua happamaa kirpeyttä oli runsain mitoin, mutta potku puuttui tyystin.

Eniten mielipiteitä jakoi DR PEPPER. Se ei yllätä, sillä kysytäänhän jo juoman etiketissäkin hieman monitulkintaisesti, että ”can you handle the taste?”

Maun lisäksi vertailussa pisteytettiin myös ulkonäköä ja ”yleistä houkuttelevuutta”. Litrahinnat – ilman panttia – kerrottiin raadille jälkeenpäin. Juomien ostopaikka oli K-Supermarket Paimio.

Pisteitä jaettiin kolmessa eri kategoriassa asteikolla 1-5.

Reilu, mutta armoton KL-raati hörppäsi 10 tölkillistä ja 6 pullollista



Seuraavassa Kunnallislehden limonadivertailun paremmuusjärjestys ja pisteet – raadin jäsenten kommenttien kera:

1. JARRITOS MANDARIN Natural Flavor Sod a: 85 pistettä (Meksiko, ei tarkempaa tietoa). Litrahinta 6,73 e.)

Raadin kommentteja: Raju oranssi väri. Raikkaan ja kesäisen näköinen. Houkutteleva. Eksoottinen ulkonäkö. Design-klassikko. Hyvät hapot. Lasipullo on aina lasipullo.

2. LAITILAN HAWAIJI ANANAS : 84 pistettä. (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, litrahinta 3,15 e.).

Raadin kommentteja: Tölkissä kirkuu kesä. Ananas maistuu ja hyvät hapot. Laitilan retrotölkki vetoaa aina tunteisiin. Tykkään, täysin sama maku, mitä lupaa. Ulkonäkö houkuttelee. Upea visuaalisuus. Superhyvä, raikas ja erittäin ananaksen makuinen. Iloinen, nostalginen, tuo mieleen lapsuuden juhannusjuhlat. Pirtsakka ananas, vanhan ajan limsaa. Lässy maku. Aika tylsä.

3. KOOKY’S COLA VANILLA Sodapop : 74 pistettä. (Saimaa Brewing Co, litrahinta 4,32 e)

Raadin kommentteja: Tölkki kiva ja erikoinen, pisteet suunnittelijalle. Kiva vaniljan tuoksu. Todella eksoottinen. Hyvä maku, ei puskevan vaniljainen. Hyvä maku, vanilja ja kola sopivat yhteen. Ei liukuhihna-tavaraa. Sekava ulkonäkö ja siksi kiinnostava. Hyvät hapot, erinomainen maku, omintakeisuutta. Freesi. Tölkki on sekava, kuin joku lääke – tulee kamfertin tipat mieleen. Hyvä ulkoasu, mutta näyttää vähän alkoholitölkiltä. Ihan kuin Dr Pepper: heikko esitys, josta ei selviä, mitä yrittää olla.

4. SUN’N CREAM SODA: 68 pistettä. (Nokian Panimo, litrahinta 4,20 e).

Raadin kommentteja: Erilainen, vanilja on aina plussaa. Tyylikäs tölkki. Tosi makea, mutta hyvä maku. Tykkään mausta, sopisi saunajuomaksi. Kai joku voi tykätä… Vaniljan tuoksu tuntuu erikoiselta kesäjuomassa. Tuoksuu vanhan ajan vaniljalta, jopa liian vahvasti. Periaatteessa kaikki toimii, mutta jotain kaipaa. Ei pysty juomaan, aivan liian makea. Kaunis kääre, mutta ontto ja imelä sisältö. Äklön makea vaniljan tuoksu. Tylsä ulkonäkö.

5. PIRKKA MURKKU, kolan ja appelsiinin makuinen virvoitusjuoma: 51 pistettä. (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy. litrahinta 3,90 e).

Raadin kommentteja: Lapsille kiva tölkki. Tulee mieleen lapsuus, jolloin lempparini oli appelsiini-cola. Kunnon hiilihapot, moni muu limu ollut ärsyttävän lemmehtynyttä ja plassua. Tulee mieleen mehujää. Keinotekoinen. Pirkka-tuotteen perusulkonäkö eli tylsä. Kola-appelsiini -makuyhdistelmä on kamala. Ei houkuttele.

6. DR PEPPER ORIGINAL: 46 pistettä. (Sinebrychoff, Kerava, Dr Pepper/Seven Up Companyn luvalla, litrahinta 4,70 e).

Raadin kommentteja: Juomien kuningas!! Mahtava, uusasiallinen etiketti. Kirsikka maistuu kivasti. Etiketti pysynyt samana varmaan sata vuotta. Kofeiini ihan tuoksuu. Pettymys, koska ikoninen brändi antoi olettaa jotain muuta. Heikko esitys, maku mitäänsanomaton. Ei kerta kaikkiaan toiminut, ei mitään hyvää. Ei pystynyt juomaan kulausta enempää. Tylsä pullo. Huipputylsä design. Oksettava: kuin kasa sokeria olisi jäänyt sulamaan sammioon kesäksi.

7. PIRKKA LEPPIS, mansikan ja salmiakin makuinen virvoitusjuoma: 45 pistettä. (Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, litrahinta, 3,90 e).

Raadin kommentteja: Söpöt kuvat. Lapsille varmastikin kiva kesäjuoma. Makuyhdistelmä outo. Erikoinen makuyhdistelmä, en joisi uudestaan Voisi toimia jääkylmänä Saharan autiomaassa, tuskinpa muualla.

8. KANES SODA POP CALABASAS KICKS Sour Strawberry : 43 pistettä. (Olvi Plc, Iisalmi, lisenssillä, litrahinta 4,10 e.).

Raadin kommentteja: Onks tää joku hubba-bubba lastenjuhlajuoma? Värjättyä kuplavettä. Sekametelisoppa. Esanssinen, ei aidon limonadin makuinen. Väri ällö. Calabasas viittaa Etelä-Californian aurinkoon, mutta tämä limsa tulee sieltä, minne ei aurinko paista.