Miten pitää toimia, jos käärme puree tai mehiläinen pistää? Ylilääkäri Juho Järvelin: Rauhallisuus on kaiken a ja o

0
Siellä se on, ja vaikeasti havaittavissa.


Oliko se kyy?



Kevät on ollut kuiva ja välillä on ollut kuumia päiviä. Yksi sun toinen on jo törmännyt kyykäärmeeseen lenkkipolulla ja hiekkateillä.

Miten pitää toimia, jos käärme puree?

– Jos kyy puree, pitää pysyä rauhallisena. Pureman saanutta raajaa tai kehonosaa ei kannata liikuttaa, eikä kohtaa tule hieroa tai yrittää imeä myrkkyä pois: kaikki mikä lisää verenkiertoa alueella, lisää myös myrkyn leviämistä, neuvoo ylilääkäri Juho Järvelin Varhasta.

Hän sanoo, että kyypakkauksista ei ole osoitettu olevan hyötyä.

Ainoa oikea toimintatapa on pysyä rauhallisena ja tulla lääkärintarkastukseen ja seurantaan lähimmälle aukiolevalle päivystyspisteelle eli esimerkiksi Paimion terveysasemalle arkisin klo 8–16, ja muina aikoina TYKS:n päivystykseen.

Oliko se maapesä?



Entä jos mehiläisen purema oireilee kipeästi, tulee vaikka hengitysvaikeuksia? Tai jos osuu maapesään ja saa niitä puremia paljon? Entä jos ei esimerkiksi tiedä etukäteen, että lapsi reagoikin voimakkaasti?

– Hengityksen vaikeutuminen on aina hätätilanne, jolloin pitää soittaa hätänumeroon. Mikäli matkassa on adrenaliinikynä, tulee sitä käyttää nopeasti. Adrenaliinikynän käyttöä ei tarvitse arkailla: sen kun ottaa turvakorkin pois, iskee neulan reiteen ja pitää paikallaan vähintään kymmenen sekuntia.

Sen sijaan pistoskohdan voimakaskin kipu ja punoitus on Järvelinin mukaan normaali reaktio, josta ei tarvitse lähteä terveysasemalle. Kipuun voi käyttää ilman reseptiä saatavaa tulehduskipulääkettä (riittävän iso, pakkauksessa mainittu suurin sallittu annos), ja paikallisesti pistoskohdan rauhoittamiseen voi käyttää kylmän lisäksi kortisonivoidetta. Myös antihistamiinitableteista voi olla apua.

– Etukäteenhän ei voi tietää miten pistoksiin kukin reagoi. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että pistosalueelle tuleva voimakaskin reagointi on normaalia, mutta jos oireita alkaa tulla muualle kuin pistoskohtaan (esimerkiksi kielen tai huulten turpoaminen, pahoinvointi tai hengitysvaikeus), on parasta hakeutua päivystykseen arvioon.

Sama yleisohje koskee muitakin ötököiden pistoksia ja puremia, eli paikallinen, muutamassa päivässä rauhoittuva punoitus ja kipu on normaalia, ja oireisiin voi käyttää paikallisesti kylmää tai kortisonivoidetta ja tarvittaessa suun kautta tulehduskipulääkettä tai antihistamiinia.

Yök, punkkiko

se siinä?



Punkkipelko ja hämmennys on suurta ja niiden määrä lisääntyy koko ajan. Punkki kiinni ihossa, herkässä kohdassa ( vaikkapa intiimialueella), pinseteillä irti vai? Auttaako puremakohdan desinfiointi?

– Punkkien levittämien tautien suhteen on keskeistä ymmärtää ero virusten ja bakteerien välillä. Puutiaisaivokuume on virustauti, eli kuten koronassakin, on sitä vastaan rokotus mutta antibiootti ei siihen auta. Borrelioosi taas on bakteeritauti, jota vastaan ei ole rokotusta, mutta se voidaan hoitaa antibiootilla.

Juho Järvelin vinkkaa, että aina luonnossa liikkumisen jälkeen kannattaa tehdä punkkitarkastus, ja poistaa mahdollisesti löydetyt punkit viipymättä. Paikallinen muutamassa päivässä ohittuva punoitus punkin pureman yhteydessä on tavallista, kuten minkä tahansa muunkin hyönteisen piston tai pureman yhteydessä, eikä siitä tarvitse huolestua. Mikäli viiden päivän päästä näkyy yli viiden senttimetrin läpimittainen punoitus, on se syy käydä lääkärin arviossa. Kyseessä voi olla antibioottihoitoa vaativa borrelioosin.

– Toki epämääräiset oireet, kuten nivelkivut tai väsymys, voivat johtua vaikka mistä, joten niistä on mahdoton antaa yleispätevää vastausta. Lisäksi esimerkiksi borrelian vasta-ainemääritykset harvoin antavat yksiselitteistä kyllä-ei-vastausta oireiden syystä: Lääketiede on todennäköisyyksien tiedettä, ja useimmiten tutkimukset vain auttavat arvioimaan jonkun tietyn taudin todennäköisyyttä hieman paremmin. Tässä mielessä terveyskeskuksesta toisinaan negatiivisessa mielessä käytetty nimitys ”arvauskeskus” on erittäin osuva kehu!

Entä kannattaako punkkirokotesarjan ottaminen ja miksi sitä suosittelet ja keille? Esimerkiksi Kaarinakin taitaa olla jo aluetta, jossa sitä suositellaan, samaten Paraisilla. Ja tässä vieressähän ollaan.

– Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos (THL) päivittää alueellista rokotussuositusta puutiaisaivokuumeen esiintyvyyden mukaan. Esimerkiksi Kaarinassa tapauksia on ollut muutamia viime vuosina, joten rokotusta voi harkita, mutta sitä ei kuitenkaan varauksetta suositella kaarinalaisille. Käytännössä siis jos viettää aikaansa lähinnä Kaarinan hyvinhoidetuilla keskustan nurmialueilla, rokotteesta tuskin on hyötyä. Paimiossa ja Sauvossa ei ole viiteen vuoteen ollut yhtäkään tautitapausta, joten jos oleskelee lähinnä näillä alueilla, ei rokotetta kannata ottaa sen vähäiset hyödyt ja mahdolliset haittavaikutukset huomioiden.