Hautuumaantyöntekijä
Olettehan huomanneet, että pyöräteitä osoittavissa liikennemerkeissä pyörätiellä on kahta vastakkaista nuolta osoittava lisäkilpi. Tarkoittaa sitä, että kulkusuuntaansa nähden kuljetaan aina oikeaa reunaa, näin vältytään törmäyksiltä.
Kesä
KL 28.4; Paimion kasvihuonepäästöt jämähtäneet! TS 5.5; Jätekyyteihin keskitetty malli. Hienoa, liikenteen päästöt pienenevät.
KL 5.5; Paimion kaupunginhallitus ei halua keskitettyä jätekuljetusta! 3 – 4 autoa käy edelleen tälläkin pikkutiellä, hyi.
Jari Virtanen
Kummallista, että paikalliset päättäjät pitävät kynsin hampain kiinni muutamien paikallisten jätekuljetusyritysten yrittämisen edellytyksistä ja sillä perustellaan lainvastaisia linjauksia. Niin mennyttä aikaa tällainen. Samaan aikaan todella paljon roskia ”häviää” vaan jonnekin, sillä yllättävän monilla ei ole mitään sopimusta minkään jätteenkuljetusyrityksen kanssa. Poltetaan itse tai jätetään nurkkiin haisemaan…
Kiitos L-S jätehuoltolautakunta!
Pekka Simojoki tulee Paimioon esiintymään, mutta minne ja milloin? Tietäiskö joku?
tiedosta kiitollinen
Hyvä, että joku iloitsee Pakurlan metsän tienoon harvennushakkuista. Itse viihdyin paljon paremmin entisessä maisemassa. Se oli paikoin ryteikköistä, mutta muistutti sentään oikeaa metsää, jossa kävellessä sai kosketuksen luontoon.
Lähiömetsä masentaa