Se taas tuntui konkreettiselta ihan tässä hetkessä, kun Sauvossa mökkeilevä lintuharrastaja Raimo Henriksson kertoi juttukeikan yhteydessä, että pääskyjen kanta on pudonnut Suomessa jopa neljännekseen pelkästään 2000-luvun aikana. Syy ei ole yksistään ilmastonmuutoksen, mutta silläkin on merkittävä osuus kokonaisuudessa.
Toki suurin syyllinen pääskys- ja koko lintukannan ohentumiseen on ihminen. Turvallisista pesäpaikoista on huutava pula, ja vaikka esimerkiksi pääskyt ovat taitavia pesänrakentajia, ovat rakennustarvikkeet kortilla. Pääskyjen on vaikea löytää kosteaa savea salaojitetuilta pelloilta, eivätkä nykyajan liukkaat seinäpinnat kannattele räystäspääskyjen omia pesärakenteita.
Joku saattaisi tässä kohtaa kysyä, mitä haittaa siitä sitten on, jos linnut suomalaisessa maisemassa vähenevät? Se, että paimiolaisessa tai sauvolaisessa pihapiirissä ei kuulu linnunlaulu enää samalla volyymilla kuin vielä 20 vuotta sitten, ei välttämättä saa vielä montaa pientaloasujaa menettämään yöuniaan. Toisaalta lintukannan oheneminen on hyvä indikaattori siitä, mitä Suomelle tai koko maapallolle kuuluu. Ja viesti on selvä: ei kovin hyvää.
Lintuperspektiivistä katsottuna Suomi näyttää edelleen tuhansien järvien ja metsien maalta. Varsin vehreältä, jopa elinvoimaiselta siis. Totuus latvustojen alla on kuitenkin hyvin usein toisenlainen, mistä lintukatokin kertoo. Suomessa on tehty suoalueilla valtavia ojituksia, joiden myötä vesistöihin on kulkeutunut valtava määrä kiinteää ainesta, joka taas on aiheuttanut vesien tummumista.
Lisäksi maa- ja metsätaloudesta vesistöihin virtaavat ravinteet rehevöittävät kaiken aikaa järviä. Valoa ei riitä pohjaan asti, ja lintujen sekä hyönteisten tarvitsemat uposkasvit katoavat hiljalleen.
Kun jonkin eläinlajin kanta romahtaa nopeasti, kertoo se yleensä aina jostain isommasta muutoksesta ilmastossa tai maaperässä. Siksi linnunlaulun säveliä kannattaa kuunnella nyt ja lähivuosina erittäin tarkasti.
Se jos mikä on konkretiaa, eikä mikään sadan vuoden päähän kurkottava ennustus.
