Paimion seurakunnan arkistot taas järjestyksessä – Helena Aalto on kiertänyt yli 15 vuotta ympäri Varsinais-Suomea järjestäen seurakuntien arkistoja

0
Helena Aalto ja Miika Rosendahl ovat arkistoineet seurakunnan asiakirjoja marraskuusta lähtien.

PAIMIO

Kirkkohallitus ohjeistaa, että seurakuntien arkistot olisivat hyvä käydä läpi kymmenen vuoden välein piispantarkastuksen yhteydessä. Arkistojen järjestäminen tapahtuu usein myös silloin, kun seurakunnat yhdistyvät. Helena Aalto saapui viime vuoden marraskuussa Paimioon ja työskentelee seurakunnan arkistossa kesäkuun loppuun saakka. Työhön on kuulunut myös Paimion seurakuntaan liittyneen Sauvo-Karunan seurakunnan asiakirja-arkiston järjestäminen.

Työnsä ohessa hän on ohjeistanut seurakunnan työntekijöitä, miten asiakirjoja kannattaa säilöä ja arkistoida jatkossa.

– Kun työ on tehty kunnolla vuosien varrella ja aineistot ovat säilötty oikein, seuraavan arkistoijan työ ei ole niin suuri.

Työtä Helena Aallolla olisi riittänyt vuosien varrella seudulla jopa enemmänkin, kuin mitä hän on pystynyt tekemään.

Kaikkea ei voi sähköistää



Digitalisaation myötä useita asiakirjoja säilytetään sähköisessä muodossa. Aalto pääsee työssään kuitenkin selaamaan konkreettisia papereitakin, kun tutkittavana on kymmenien jopa satojen vuosien takaisia materiaaleja. Vanhimmat käsitellyt asiakirjat ulottuvat 1800-luvun puoleen väliin.

– On joitain paperisia asiakirjoja, mitkä täytyy edelleen säilöä. Esimerkiksi tilinpäätösten asiakirjat ja kirkkovaltuuston pöytäkirjat eivät voi olla vain digitaalisessa säilössä.

Arkistoja järjestellessä tulee vietettyä aikaa historian parissa, mitä Aalto ei pane pahakseen. Häntä kiehtoo mennyt aika, ja muun muassa sukututkimus on hänen yksi harrastus.

Aineistoja myös kansallisarkistoon



Kirkkoherra Miika Rosendahl on ollut mukana prosessissa yhdessä seurakuntasihteeri Heikki Miettisen kanssa. Rosendahl toteaa arkistoinnista olevan suuri hyöty seurakunnalle, ja samalla heitä ohjataan tekemään tulevaisuudessa homma selkeämmin.

Matkalla löytyneen historian tutkailu on ollut projektin aikana mielenkiintoista. Esimerkiksi seurakunnan rakennuksista on löytynyt vuosisadan takaisia kiinteistöjä koskevia piirroksia, ja nyt ne ovat kaikki selkeästi tallessa. Kirkkoherran mukaan työt ja arki helpottuvat, kun tietää, mistä tietoa voi tarpeen tullen etsiä.

– Projektin aikana on tullut hyvä käsitys siitä, mitä on tapahtunut milläkin vuosikymmenellä tai -sadalla.

Paimion kirkonkirjoja on lähtenyt iso kasa kevään aikana kansallisarkistoon Turkuun. Aallon mukaan niiden kokoaminen on ollut pitkä, mutta antoisa homma. Varsinais-Suomen seurakuntien arkistoja miltei pari vuosikymmentä järjestellyt Aalto kuvailee työn olevan pikkutarkkaa, mutta suurpiirteistä. Siinä tarvitaan usein pitkäjänteisyyttä, eikä hermoja sovi menettää, jos matkan aikana vastaan tulee yllätyksiä.

– Se on kuin edessä olisi monta palapeliä, joita pitää hallita samaan aikaan. Saan ääretöntä mielihyvää siitä, kun saan tietyn osan järjestykseen ja valmiiksi.