Paimion uusi kulttuurituottaja panostaa palveluiden saatavuuteen – ”Pääsen hyödyntämään kaikkea osaamistani”

0
Sanni Tuuppa pitää tärkeänä, että kulttuuripalveluiden äärelle pääsevät kaikki kaupunkilaiset.

Paimio

Paimion kaupunki avasi uuden toimen toukokuussa, kun kulttuurituottajan pestissä aloitti Sanni Tuuppa . Paimiossa ollaan aina panostettu kulttuuripalveluihin, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun palveluista vastaa kulttuurituottaja. Tuupan mielestä se kertoo, että Paimiossa kulttuuripalveluja pidetään tärkeänä ja niihin halutaan satsata entisestään.

Tuuppa on tehnyt jo pitkään hommia kulttuurin parissa, sillä hän on ollut töissä Rauman kaupungin kulttuuripalveluilla ja oli muun muassa Pitsiviikkojen ohjelmatuottaja . Hän on opiskellut yliopistossa kulttuuriperinnön tutkimusta ja museoalaa. Lisäksi Tuuppa vietti muutaman vuoden Etelä-Pohjanmaalla opiskellen ammattikorkeakoulussa kulttuurituottajaksi. Vakituinen virka houkutti ja sen saaminen oli lottovoitto.

– Olen ehdottoman innoissani uudesta työnkuvastani, sillä pääsen hyödyntämään kaikkea osaamistani. Kulttuurituottajana saan suunnitella uusia palveluita ja tapahtumia, kun taas museoiden parissa saan hyödyntää museoalan tietämystäni.

Uusia tapoja ja ideoita Paimioon


Tuuppa kertoo hommien lähteneen hyvin käyntiin. Töitä on paiskittu erityisesti museoiden parissa, sillä avajaiset häämöttävät edessäpäin. Tähän kesään uusi kulttuurituottaja ei ole kerennyt suunnittelemaan vielä uusia tapahtumia kaupunkilaisten päänmenoksi, mutta hihat on kääritty ja hän on saanut hyvän käsityksen paikallisista menoista.

Tuuppa näkee edukseen, ettei hän ole itse Paimiosta kotoisin. Hän kykenee tarkastelemaan asioita uusin silmin ja tuo mukanaan uusia tapoja, ideoita ja ajatuksia.

– Kyllä siitä on etua, ettei minulla ole ennakko-oletuksia tai käsityksiä liiakseen paikkakunnasta. Pystyn aloittamaan hommat puhtaalta pöydältä, mutta mennyttä kunnioittaen.

Itsekin pienemmällä paikkakunnalla varttunut Tuuppa toteaa, että erityisesti maaseudulla paikalliskulttuuri on tärkeää, eikä hyvää menoa tarvitse aina lähteä etsimään isoista kaupungeista.

– Kulttuuri on muutakin kuin vain tapahtumia.

Tuuppa kertoo, että kulttuuri on yksi tärkeä osa kaupunkien ja kuntien peruspalveluija, millä edistetään esimerkiksi muistiterveyttä. Hän haluaa panostaa siihen, että kulttuuri on lähellä jokaista kaupunkilaista ja sitä on saatavilla kaikille.

– Haluan ehdottomasti antaa oman panokseni sille, että kynnys palveluiden äärelle pääsemisessä madaltuu.

FAKTA


Kulttuurituottajan TOP5 tapahtumatärpit


Käsityömuseo Miilassa on kesä-heinäkuussa esillä Lankametsän olennot – Mirkun virkkuueläimet -näyttely. Vaihtuvan näyttelyn tilaan on rakentunut virkattujen eläinten ja otusten maailma, jossa on myös tuttuja satuolentoja. Näyttely sopii kaikenikäisille, ja kiinnostaa varmasti myös perheen pienimpiä.

Läntisen tanssin aluekeskuksen Kesäkulkurit tulevat Paimioon torstaina 8.6. Kaikille avoin tanssiesitys on nähtävillä kirjastolla iltapäivällä.

Omalla henkilökohtaisella tehtävälistalla on vierailla Paimion Parantolassa tänä kesänä. Parantola viettää tänä kesänä 90-vuotisjuhlavuottaan!

Paimion harrastusmessut lauantaina 19.8. ovat tietysti loppukesän isoin tapahtuma. Tapahtumalavalla mm. lastenorkesteri Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu sekä räppäri Dilemma!

Jos kesä-heinäkuussa ei ole saanut aikaiseksi lähdettyä paikallisiin museokohteisiin, niin elokuun lopussa, sunnuntaina 27.8. vietetään Varsinais-Suomen museopäivää, jolloin kaikkiin Paimion museoiden kohteisiin on vapaa pääsy. Jos jokin museo on jäänyt kesän aikana käymättä, niin tällöin kannattaa kiertää vaikka kaikki!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän