”Tavoitteena turvata perheille monipuolisia palveluita”– Paimion uusi varhaiskasvatusjohtaja on tuttu paimiolainen Tuulia Tamminen

0
Tuulia Tamminen aloitti uudessa virassaan maaliskuussa.

PAIMIO

Paimion kaupunki on valinnut uuteen virkaan varhaiskasvatuksen johtajaksi Tuulia Tammisen. Tamminen on aloittanut työt maaliskuun puolessavälissä, edellisen varhaiskasvatusjohtaja Hilkka Koretin jäätyä lomille ja sitä myötä ansaitulle eläkkeelle. Tehtävän virkanimike muutettiin vuodenvaihteessa opetuspäälliköstä varhaiskasvatusjohtajaksi.

Tuulia Tammisella on pitkä historia varhaiskasvatuksen parissa, sillä hän on työskennellyt aiemmin niin varhaiskasvatuksen opettajana, päiväkodin johtajana, aluejohtajana kuin alan kouluttajanakin. Hän koki olevansa valmis uusiin haasteisiin, sillä kokemusta löytyy monipuolisesti yksityiseltä ja julkiselta puolelta.

Koulutukseltaan Tamminen on sosionomi ja kasvatustieteiden maisteri. Hän iloitsee, että syntyperäisenä paimiolaisena hän on aloittanut koulu-uransa täällä ja päätynyt lopulta myös itse työskentelemään synnyinseudulleen. Hän sai hyvät eväät uuteen pestiin, sillä edellinen viranhaltija perehdytti hänet hyvin ja työyhteisökin on tuntunut kotoisalta.

– Opiskeluja lukuun ottamatta olen aina asunut Paimiossa. Koen, että on etu tässä tehtävässä, kun tuntee paikkakunnan historiaa. Myös työympäristö, -kaverit ja -yhteisö ovat entuudestaan tuttuja.

Tärkeintä, että perheet ja lapset voivat hyvin


Tamminen on omien sanojensa mukaan helposti innostuvaa sorttia ja se näkyy myös hänen työssään. Tulevaisuutta kohtaan hän on odottavainen. Vaikka takana on työntäyteinen kevät, hän on tulevasta syksystä jopa innoissaan.

– Suunnitteilla on kaikenlaisia jo tällä kaudella alkaneita projekteja, kuten Oinilan päiväkodin suunnittelutyöt ja kehittämishankkeita, jotka ovat aina palkitsevia.

Tammiselle on tärkeää, että Paimiossa tuotetaan jatkossakin laadukasta varhaiskasvatusta. Uudelle johtajalle on sydämen asia, että paimiolaiset lapset ja perheet voivat hyvin. Lisäksi henkilöstön hyvinvointia ja tyytyväisyyttä hän pitää tärkeänä.

Uuden viranhaltijan mukaan varhaiskasvatuksella on tärkeä rooli lapsiperheiden arjessa, kun se vastaa vanhempien kanssa lasten hoidosta, oppimisesta ja kasvatustyöstä. Tavoitteena hänellä on turvata jatkossakin paimiolaisille perheille monipuolisia ja pedagogisesti laadukkaita palveluja.

Tamminen on itse innokas luonnossa liikkuja ja hän iloitsee, kun Paimion vehreä luonto on lähellä. Hänen mukaansa olisi hienoa, jos sitä voitaisiin hyödyntää yhä enemmän ja enemmän myös varhaiskasvatustyössä.

– Luonto on rikas ja antoisa oppimisympäristö. Sitä tulee ehdottomasti hyödyntää nyt ja tulevaisuudessa.