
PAIMIO
Paimion Sähkömuseo kehittyy ja monipuolistuu vuosi vuodelta. Kyseessä on Suomen oloissa harvinaislaatuinen sähkötekniikan erikoismuseo.
Jykevässä puna- ja harmaagraniitti-kivipaaseista 1800-luvun lopulla rakennetussa museo-pytingissä on tiloja kolmessa kerroksessa.
Vistalla sijaitsevasta rakennuksesta löytyy paitsi viime vuonna uudistunut laadukas pysyväisnäyttely myös vuosittain vaihtuva teemanäyttely ja tarjonnaltaan monipuolinen museopuoti.
Talon pohjakerroksessa sijaitseva 24-paikkainen ”Holvikahvila” ei toimi enää julkisena kahvilana, mutta kaupunki vuokraa sitä yksityistilaisuuksien pitopaikaksi.
Lähteenmäki-teema
Tänä kesänä Sähkömuseon yläkerran näyttelyosuuden teemana on Sähkölähteenmäki (SLM): paimiolaisen Iivari Lähteenmäen sata vuotta sitten perustama yritys, joka väkevällä pioneeritoiminnallaan sähköisti varsinaissuomalaisia maatiloja, verstaita, koteja ja kokonaisia kyliä.
Postinkuljettajan poika Iivari Lähteenmäki oli jo nuoruudessaan aikaansaava ja pidetty persoona. Ennen yrittäjäksi ryhtymistään hän joutui kokemaan punavangin kohtelun Hennalan, Poltinahon ja Turun vankileireillä.
Syynä kahden vuoden pituiseen vankeuteen oli Lähteenmäen osallistuminen sisällissotaan 17-vuotiaana punakaartilaisena.
Vapauduttuaan hän teki tilapäistöitä päästen kuitenkin pian oppipojaksi, asentajaksi ja linjanrakennusryhmän etumieheksi Lounais-Suomen Sähkölle.
Sen jälkeen Lähteenmäki työskenteli noin vuoden Palmbergin insinööritoimiston sähköasentajana Turussa.

Juhlintaa avoimin ovin
Kesäkuun 14. päivänä Paimion Sähkömuseossa on avoimet ovet. Silloin tulee kuluneeksi päivälleen sata vuotta siitä, kun Iivari Lähteenmäki lähti yrittäjän taipaleelle.
Samana päivänä on kulunut 123 vuotta Iivari Lähteenmäen syntymästä.
Iso-Iivarin ”linjamiesporukoista” muodostui vähin erin maanlaajuinen Sähkölähteenmäki, jolla oli aikaa myöten myös laaja kansainvälinen ulottuvuus.
Enimmillään Sähkölähteenmäellä oli Paimiossa yli tuhat työntekijää. Sivutoimipisteitä oli ympäri maata.
Tämä huima kasvutarina kerrotaan Sähkömuseon yläkerran näyttelyssä.
Museon SLM-juhlavuoteen liittyen järjestetään kolme seminaaria. Niissä käsitellään työelämän muutoksia, talotekniikkaa ja energia-alan murrosta.
SLM 1923-1969
- Iivari Lähteenmäki (1900-1979) ryhtyi itsenäiseksi sähköalan yrittäjäksi päivänä, jolloin täytti 23 vuotta (14.6.1923).
- Ensimmäiset isot urakat olivat Paimion Jokelan koulun ja Varsinais-Suomen kansanopiston sähköistykset.
- Seuraavalla vuosikymmenellä Lähteenmäen työporukka kunnostautui muun muassa saariston sähköistämisessä.
- Vuonna 1947 Lähteenmäki sai oikeuden suorittaa maaseudulla vaativia A-luokan töitä.
- Sähkötarvikkeiden tukku- ja vähittäiskauppa alkoi 1950.
- Vuonna 1955 kehitettiin oma, uraa uurtava tuote: peltirakenteinen jakokeskus.
- Suuri kasvuharppaus tapahtui 1963, kun uusi teollisuus- ja varastohalli vihittiin käyttöön. Se tapahtui yrityksen 40-vuotispäivänä ja ”Iso-Iivarin” 63-vuotispäivänä.
- Hallin vihkiäisistä ehti kulua vain viisi vuotta, kun lisätilaa valmistui uuden tehtaan verran. Samoihin aikoihin Kekkonen nimitti Lähteenmäen kauppaneuvokseksi.
- Vuoden 1968 syyskesällä yrityksen toimitusjohtajaksi nimitettiin Iivarin poika Jukka Lähteenmäki.
SLM 1970-1985
- 1970-luvun alkaessa Sähkölähteenmäen liikevaihto oli 21 mmk ja työntekijämäärä 350. Vuonna 1972 asennustoiminta laajeni Helsingin osastolla.
- 1973 yhtiömuodoksi tuli osakeyhtiö. 50-vuotisen taipaleen kunniaksi saatiin valtakunnallinen yrittäjäpalkinto. Paimioon valmistui uusi keskuskonttori.
- Vuonna 1975 liikevaihto oli 115 mmk ja palkkalistoilla 940 työntekijää. Mutta laman merkit huolestuttivat.
- 1976 yhtiö aloitti Olkiluodon ydinvoimalan sähkötyöt. Vuosi oli silti tappiollinen. Seuraavana vuonna ”tukku” myytiin Asea Skandialle.
- Vuonna 1978 Rakennusyhtiö Polar tuli SLM:n osakkaaksi 26,7 prosentin osuudella. Seuraavana vuonna Iivari Lähteenmäki kuoli.
- 1980-luvun alkajaisiksi perustettiin SLM-Metalli. Vuonna 1982 allekirjoitettiin sopimus Oskarhamnin ydinvoimalan sähkötöistä.
- Sitten ostettiin vaasalainen Merenkurkun Sähkötyö Oy. SLM:n uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Sakari Vornanen.
- Vuonna 1984 SLM osti oululaisen Pohjolan Sähkö Oy:n ja perusti SLM-Kunnossapito Oy:n.
- Sähkölähteenmäen korkealle kohonnut kaari itsenäisenä yrityksenä päättyi vuonna 1985, kun SLM:n koko osakekanta ja omistus siirtyi ASEA:lle. Toiminta jatkui kuitenkin Sähkölähteenmäen nimellä 20 paikkakunnalla.
- ASEA-kaupan jälkeiset vaiheet pähkinänkuoressa: Strömberg Oy siirtyi 1987 ASEA-konserniin ja sulautui SLM-yhtiöihin (liikevaihto yli 500 mmk, työntekijöitä 1653). Samana vuonna Asea ja BBC Brown Bover fuusioituivat ABB:ksi. Vuonna 1989 SLM-yhtiöiden liikevaihto oli 761 mmk ja henkilöstömäärä 1943.
- Myöhempinä aikoina SLM sulautui YIT:n kiinteistötekniikkaan ja edelleen osaksi Caverionia. (Lähde: Paimion Sähkömuseon arkisto).