
PAIMIO
Paimion Urheilupuiston nurmi kasvaa hitaasti ja selvästi toivottua aikataulua verkkaisemmin. Jo nyt on selvää, että jalkapalloa nurmella ei päästä pelaamaan ainakaan ennen kesäkuun puoliväliä, joskin yleisurheilutreenit kentällä onnistuvat jo toukokuussakin.
Kaupungin teknisen toimen piti suorittaa nurmikentän katselmus urakoitsijan kanssa ennen vappua, mutta sitä päätettiin lykätä suosiolla kesäkuun puoliväliin asti.
– Ei kentälle ole nyt mitään järkeä tehdä katselmusta, kun nurmi ei vielä edes kasva kunnolla. Sovimme uuden katselmuspäivämäärän kesäkuun puoliväliin, joten aikaisintaan silloin esimerkiksi jalkapallon pelaaminen kentällä voi alkaa. Yleisurheilutreeneihin nurmen hitaalla kasvulla ei ole kuitenkaan vaikutusta, sanoo Paimion kaupungin tekninen johtaja Juha Saarinen.
Asennus viivästyi parilla kuukaudella
Nurmikentän myöhäinen vihertäminen ei ole varsinainen yllätys, sillä nurmimaton asennus venyi viime vuoden urakassa pari kuukautta tavoiteaikataulua myöhemmäksi. Siten nurmea päästiin asettelemaan kentälle vasta lokakuun puolivälissä, eikä juurtuminen päässyt ennen talvipakkasia kunnolla vauhtiin.
– Nurmi on nyt käyttökiellossa siis ainakin sinne kesäkuun puoliväliin asti. Toivottavasti sen jälkeen kenttä olisi jo pelikelpoinen, Saarinen tuumii.
Orastavan nurmipeitteen lisäksi urheilupuiston yläkenttä sai urakassa uuden salaoja- ja kastelujärjestelmän. Urakan kokonaiskustannus kohosi yli 400 000 euroon, josta kentän nurmen uusimisen osuus oli runsaat 350 000 euroa.
Nurmikentälle pääsyä odottaa ainakin Paimion Haka, jonka jalkapallojoukkueiden harjoitus- ja otteluaikataulujen laatiminen helpottuisi yhden täysimittaisen lisäkentän myötä.
Vistan koulukeskuksen kentälle keinonurmi
Vistan koulukeskuksen kupeessa sijaitseva Vistan koulun kenttä saa kesän aikana keinonurmipäällysteen. Sen myötä Paimioon saadaan yksi hyväkuntoinen harjoitus- ja pelikenttä lisää, joka ilahduttaa varmasti ainakin paikallisia jalkapallon harrastajia.
– Työt alkavat heti koulujen päättymisen jälkeen ja tavoite on, että kenttä olisi käytössä kun koululaiset palaavat lomilta elokuussa, vahvistaa Paimion kaupungin tekninen johtaja Juha Saarinen.
Kenttä on kooltaan sellainen, että siinä pystyy järjestämään ottelutapahtumia 8 vs. 8 -pelimuodossa, eli käytännössä jalkapallon pienimmissä juniori-ikäluokissa. Se helpottaa merkittävästi muun muassa paikallisten seurojen, Paimion Hakan ja Peimari Unitedin tilapulaa.
– Paimiossa ei ole ollut kuin yksi hyväkuntoinen keinonurmikenttä urheilupuistossa, joten tilaa on ollut harrastajiin nähden turhan vähän. Vistan koulun valmistumisen myötä olosuhteet paranevat merkittävästi, Saarinen uskoo.