Nyt eletään taas kesätapahtumien ruuhkaa. Heinäkuun suurimpia tapahtumia seudulla ovat torstaina alkavat Turun keskiaikaiset markkinat ja ensi viikon Ruisrock.
Pelkästään musiikkifestareita Varsinais-Suomessa on heinäkuun aikana kymmenkunta. Peimarin alueella eniten väkeä keräävät kesäteatterit, joista Paimion Kesäteatterin Viulunsoittaja katolla -näytelmän esityskausi jatkuu 15.7. saakka ja Sipilänmäen kesäteatterin Kaksipäisen kotkan varjossa 5.7. saakka. Sauvon kesäteatterin Nummisuutarit puolestaan aloittaa kautensa 7.7.
Koronapandemia muutti pysyvästi tiettyjä asioita ja tapahtumien osalta epävarmuus osallistujamääristä kasvoi: moni ei enää uskalla ostaa ennakkolippuja tapahtumiin niiden peruuntumisen pelossa. Ja kun ennakkolippuja ei ole myyty tarpeeksi, on esimerkiksi joitain pienimpiä festivaaleja jouduttu perumaan kokonaan.
Toisaalta kun tapahtumiin vihdoin pandemian jälkeen taas pääsi, on niissä kierretty ehkä jopa kyllästymiseen asti. Tänä kesänä tapahtumaruuhka onkin ehkä hiukan rauhoittunut. Toki myös hintojen nousu on vaikuttanut siihen, ettei tapahtumissa käymiseen riitä kaikilla rahaa.
Kun tapahtumatarjonta lisääntyy ja käytettävissä oleva rahamäärä pienenee, valikoidaan tapahtumista vain harvat käyntikohteet. Helposti käy niin, että suuremmat tapahtumat vetävät väkeä pienimpien kustannuksella. Tapahtumilta vaaditaan myös nykyisin entistä enemmän sisältöä, eikä pelkkä uusi juttu riitä. Tässä lehdessä on juttua Kesärauha-festivaalista, jossa taidetarjonta ja visuaalisuus olivat entistä tärkeämmässä roolissa. Pelkkä trubaduuri lavalla ei enää riitä keräämään väkeä paikalle.
Kesä on rajallinen ja ihmisillä on myös halu levätä ja viettää aikaa mökeillä ja omissa oloissaan. Se näkyy siten, ettei jokaisille kesämarkkinoille jakseta lähteä ellei tarjolla ei ole jotain erityistä elämystä.
Kun suuret tapahtumat kasvavat entisestään, ei se kuitenkaan välttämättä palvele enää kävijöitä, eikä pienyrittäjiä. Esimerkiksi Turun keskiaikaisten markkinoiden yhteydessä järjestetään nykyisin yhtä aikaa Kansainväliset suurmarkkinat. Myyjistä osa valittaa sitä, ettei väki jaksa kiertää niin suurta markkina-aluetta, eikä myyntiä riitä kaikille. Myöskään parkkipaikkoja ei riitä kaikille puhumattakaan vessoista tai muista palveluista.
Ehkäpä tulevina vuosina voidaan nähdä taas pienempien tapahtumien nousu kun ihmiset kyllästyvät valtaviin massatapahtumiin. Ehkäpä joku päivä Paimion parantolan pihassa järjestetään omat musiikkifestarit ja Sauvossa jälleen keskiaikapäivät.