Huumaavat lääkkeet ja kemikaalit leviävät yhä nuorempien keskuudessa Turun seudulla – Paimiossa ja Sauvossa tilanne näyttää rauhallisemmalta

0

Viranomaiset varoittavat, että Turun seudulla leviää huumaavia lääkkeitä ja kemikaaleja yhä nuorempien keskuudessa. Poliisi tiedottaa, että myrkytysoireiden vuoksi jopa 13-vuotiaita on joutunut sairaalahoitoon.

Etsivä nuorisotyöntekijä Kristina Mäntymaa kommentoi, että päihteiden käyttö nuorten keskuudessa ei ole muuttunut merkittävästi viimeisen kahden vuoden aikana Paimiossa. Viimeisimmän päihdekyselyn jälkeen uusia päihteitä tai ilmiöitä ei ole Mäntymaan mukaan koommin esiintynyt. Mäntymaan mukaan Paimion alueella on tiettyjä marginaaliryhmiä, joiden keskuudessa esiintyy enemmän päihteiden käyttöä.

– Viimeisimmän kartoituksen mukaan työni puolesta tapaamissani kohderyhmissä ei ole tapahtunut suuria muutoksia käytön suhteen. Tilanne on omien silmieni mukaan rauhallinen.

Kaupungin vapaa-aikatoimen päällikkö Mia Konradsdal vahvistaa, ettei nuorisotyöntekijöiden keskuuteen ole tullut tietoon, että Paimion alueella liikkuisi vastaavia aineita. Konradsdalin mukaan Paimiossa nuorten päihdeongelmat painottuvat enemmän nikotiinituotteiden suuntaan.

– Tiedossamme on, että ala-asteelaisillakin on esiintynyt nuuskaamista ja sähkötupakointia. Jos esimerkiksi nuorisotiloilla havaittaisiin tällaista ongelmaa, asiasta ilmoitettaisiin välittömästi eteenpäin.