Kaarinalainen Sofia Virta valittiin vihreiden uudeksi puheenjohtajaksi

0
Sofia Virta pistäytyi huhtikuussa Kunnallislehden Vaalitorilla Paimion Vistalla.

KAARINA

Kaarinalainen kasvatustieteiden maisteri ja terapeutti Sofia Virt a on vihreiden uusi puheenjohtaja.

Seinäjoen puoluekokouksessa 32-vuotiaan Virran kannatuslukemiksi julistettiin 2 760 ääntä. Vastaehdokas Saara Hyrkön oli tyytyminen kyseisessä jäsenäänestyksessä 1 941 ääneen.

Virran äänimäärä oli täten 42 prosenttia suurempi kuin Hyrkön äänimäärä.

Sofia Virta on toisen kauden kansanedustaja ja Kaarinan kaupunginvaltuutettu. Hän on myös Varsinais-Suomen hyte-aluevaltuutettu.

Ennen eduskuntauraansa Virta on työskennellyt muun muassa lastensuojelussa, vammaispalveluissa sekä mielenterveys- ja päihdejärjestössä. Myöhemmin hän perusti sosiaalialan yrityksen.

Virta on yksinhuoltajavanhempi, ja politiikassa yksi hänen teeseistään on, että lasten oikeuksista ei tule tinkiä missään olosuhteissa.

Toukokuun 8. päivänä julkaisemassaan blogi-kirjoituksessa Miksi haen puheenjohtajaksi Virta toteaa muun muassa seuraavaa:

– Meidän on pyrittävä omistamaan kaikki politiikan sektorit, sillä vihreälle politiikalle ei ole ollut koskaan näin akuuttia ja inhimillistä tarvetta. Siksi meidän pitää samanaikaisesti ajaa faktapohjaista ja pitkälle katsovaa politiikkaa – sulkematta kuitenkaan silmiä niiltä käytännön ongelmilta, joita suomalaiset arjessaan tällä hetkellä kohtaavat.

Virta katsoo, että esimerkiksi talouden osalta vihreillä on runsaasti mahdollisuuksia uusiin koko Suomea hyödyttäviin avauksiin.