Kun nuoriso-ohjaaja ja yksi leirin vetäjistä Minna Pouhakka ehtii istahtamaan leiriviikon tiimellyksessä hetkeksi pöydän ääreen, pian hän saa seurakseen kasan innokkaita lapsia, jotka ovat valmiina kertomaan, miten mukavaa kesäleirillä on jälleen ollut.
– Heti elokuussa, kun seikkaluleiri päättyy alan odottamaan seuraavan kesän leirejä, tokaisee kymmenen vuotias Mariella Helminen.
Jo monena vuonna järjestetyt kesäleirit ovat todella suosittuja, sillä Pouhakan mukaan ilmoittautumiset täyttyvät joskus jopa tunneissa. Positiivinen ongelma on se, että kaikkia halukkaita ei tänäkään kesänä pystytty ottamaan mukaan, sillä osallistujamäärä on rajallinen.
Leirillä on tarkoituksena viettää vapaa-aikaa erilaisten aktiviteettien parissa, pelata, syödä hyvin ja nukkua ulkona teltassa. Puhelimia saa käyttää, mutta leirin vetäjän mukaan ne pysyvät miltei koko päivän pois näkyvistä. Se onkin yksi leirin tavoitteista. Nykyään lapsille on koko ajan tarjolla virtuaalisia pelejä, suoratoistopalveluita ja aplikaatioita, jotka vievät huomion pois todellisesta maailmasta. Siksi Pouhakan mielestä on tärkeää, että lapset saadaan välillä pois näyttöjen ääreltä liikunnan ja leikkien pariin.
– Leirejä odotetaan, koska ne tarjoavat lapsille elämyksiä oikeassa maailmassa. Koen, että nykyään tämän kaltaisten aktiivisten leirien tarpeellisuus korostuu entisestään.
Ensimmäisen leirin ohjalmaan kuuluu muun muassa melontaa, ratsastusta, erilaisia pelejä ja haastetehtäviä. Toisella leirillä maastopyöräillään, kokeillaan vesihiihtoa ja seikkaillaan luonnossa. Pouhakka kertoo, että aktiviteetteja mietitään siten, että lajikokeilusta voisi jäädä käteen jotain konkreettista. Esimerkiksi kipinä uudesta liikuntalajista.
– Testaamme usein lajeja, mitä voi harrastaa Paimion alueella. Ehkä joku saa kipinän ja lähtee uuden harrastuksen pariin leirin jälkeen.
Leirillä kaikki ovat toistensa kavereita
Monet tuntevat toisensa entuudestaan, kun saapuvat Kalliorantaan, mutta uusiakin tuttavuuksia ja ystävyyksiä muodostuu päivien aikana. Aktiviteetteja, pelailuja ja lajikokeiluja kaikki suorittavat yhdessä.
Mariella Helminen on jo leirien konkari osallistuja, kun taas hänen vieressään istuva kaksitoista vuotias Miina Salminen on sanojensa mukaan Kalliorannan leirillä ensimmäistä kertaa. Kaksikko on nauttinut tähän mennessä leireilystä täysin rinnoin. Erityisesti aktiviteetit ovat olleet mieleisiä ja Mariella on uskaltautunut jopa mereen uimaan.
– Onneksi pääsi lämmittelemään suoraan rantasaunaan.
Karunaan ovat saapuneet myös 9-vuotias Aarre Pursiheimo ja 8-vuotias Rasmus Vesa. Pojat ovat nukkuneet muiden tavoin koko leirin ajan teltassa koleasta kesäkuun säästä huolimatta. Kylmä ei ole ollut ja ulkona nukkuminen on ollut hauskaa.
– Hyvin on tullut uni. Oli hauska tulla leirille heti koulujen päätyttyä.