Löytyykö sinulta elämää nähnyt räsymatto?

0

Paimiossa on meneillään räsymatto- eli riepumattokeräys. Löytyykö sinulta jo elämää nähneitä räsymattoja, joita itse et enää tarvitse, vaan voisit lahjoittaa Paltanpuiston palvelutalolle?

Ja mitä matoilla tekisimme? Ulos nurmikolle laitettaisiin, kun meillä on esimerkiksi juhannusviikolla monenlaista ohjelmaa, muun muassa vihtatalkoot ja juhannusjuhlat. Levitetään matot penkeille ja nurmikolle niin, että niiden päällä voi kävellä sukilla tai ilman. Ja että niitä saa katsella. Fiilistellä vanhaa perinnettä.

Räsymatot ovat kaikille ikäihmisille muistoja herättäviä, kuka on leikannut matonkuteita, kuka on tehnyt itse räsymattoja.

Nuoremmat puolestaan muistelevat, kenen mummo tai mamma on tehnyt räsymattoja. Juttuja räsymatosta varmaan riittää jokaisella.

Lähes jokaisen kodin lattialla räsymattoja on ollut, ja on tietysti vielä tänä päivänäkin. Nythän ne ovat tulleet uudelleen muotiin.

Räsymatot tulevat pihalle vain tapahtumissa, emme jätä niitä maahan.

Juhannusviikolla voisi olla räsymattonäyttely samalla kun meillä on juhannusjuhlat eli maanantaina 19.6 klo 13.00-16.00 ja keskiviikkona 21.6 klo 12.00-15.00. Tervetuloa näyttelyyn ja juhannusjuhlille!!

Otan räsymattoja vastaan 16.6 asti Paltanpuiston palvelutalolla osoittaa Paltantie 4. Halutessasi voit jättää maton tai matot myös ulko-oven luona olevalle penkille.

Katsotaan millainen räsymattokeräys saadaan yhdessä aikaan.

Koetetaan näin piristää, ja saada hyvälle mielelle meidän ikäihmisiä.

Tiina Kalasniemi

Hyvinvointiohjaaja,

Paltanpuiston palvelukeskus