Nummisuutarit valtaavat Sauvon ja nuoret Paimion

0
Sauvon museossa pääsee tutkimaan kosio -aiheisia esineitä, kuten vanhoja kutsukortteja.

Sauvo

Vuoden 2023 kesänäyttelyä kasataan parhaillaan Sauvon Kotiseutumuseossa, joka avautuu vierailijoille 14.6. Näyttely kantaa nimeä “Niin maailma muuttuu eskoseni” ja se perustuu Aleksis Kiven tunnettuun Nummisuutarit -näytelmän tapahtumiin. Aivan kuten tarinassakin lähdetään seuraamaan yhden päähenkilön kosiomatkaa ja niin tehdään museollakin. Näyttelyssä nähdään erilaisia naimisiinmenoon liittyviä esineitä, kuten miltei sata vuotta vanhoja kutsukortteja, hääpukuja ja koristeita. Tällä kertaa miltei kaikki näyttelyssä nähtävillä olevat näyttelyesineet ovat yhdistyksen väen omaa perintöä tai löytynyt museon kätköistä.

Paikallisuutta kradun avulla



Kotiseutumuseolla on nähtävillä paikallisen Toini Luukkalan tekemä sosiologian kradu sauvolaisista naimatavoista. Kradu on valmistunut useita vuosikymmeniä sitten, joten se paikallistaa sekä yhdistää niin Nummisuutarit -teeman kuin paikalliset yhteen saman katon alle.

– On hienoa, kun teemat nivoutuvat yhteen kradun myötä ja pystyimme tuomaan näyttelyyn myös aiheeseen sopivaa paikallista dokumentaarista historiaa, toteaa yhdistyksen sihteeri Ida-Maria Tanhua.

Näyttelyä kasataan ja valmistellaan noin vuoden verran. Yhdistyksen väki odottaa kotiseutumuseolle kesällä runsaasti vierailijoita.

– Kesäteatterissa vierailevat saavat kokonaisvaltaisen kulttuurielämyksen, kun käyvät teatterivierailun yhteydessä katselemassa myös näytelmän museossa, toteaa yhdistyksen rahastonhoitaja Erja Luukkala-Wardi.

Sauvon Kotiseutumuseossa nähdään kosioaiheisen kokoelman lisäksi Aleksis Kiven ajatuksia kirjoitusten muodossa sekä esille nostetaan myös Arvo Lukalan töitä. Lisäksi yhteen huoneeseen laitetaan televisioruudulle pyörimään Jorma Parangon tekemä video puumerkeistä.

Paimiossa nostetaan esiin nuorten teoksia



Paimion kotiseutumuseossa nähdään tänä vuonna paikallisten nuorten tekemää taidetta, kun esille nostetaan heidän tekemiään piirroksia ja maalauksia. Näyttelyn museolle on koonnut Paimion nuorisovaltuusto. Lisäksi esillä on Camera Obscura -aiheinen näyttely, joka on syntynyt paimiolaisten nuorten ja kuvataiteilija Kristian Jalavan neulanreikävalokuvatyöpajoista. Jalava työskenteli keväällä Paimiossa seututaiteilijana osana Varsinais-Suomen liiton Varsinaista kulttuuria -hanketta ja tuotokset ovat nyt esillä lainamakasiinissa. Näyttely avautuu perjantaina 16.6. ja on esillä aina kotiseutumuseon aukioloaikoina. Paimion kaupungilla vasta aloittanut kulttuurituottaja Sanni Tuuppa odottaa innoissaan tulevaa museokesää ja kävijöitä odotetaan paikalle vähintään saman verran kuin viime vuosina. Paimion kotiseutumuseo avaa ovensa näyttelyihin 16.6.

– Kotiseutumuseolla vierailee vuosittain useita satoja kävijöitä. Museoon on vapaapääsy ja se on avoinna tuntia ennen kesäteatterin esitysten alkua sekä esityksen väliajalla, Tuuppa tähdentää.