Ja Ristolta ja Lauriltahan se homma käy. Työkokemusta vihdanteosta löytynee yhteen laskettuna pitkästi yli 100 vuotta. Ties vaikka 150.
Molempien mielestä on tärkeää, että vanhempi sukupolvi opettaa nuoremmille vanhoja taitoja ja tapoja.
– Sillä tavalla ne säilyvät yli sukupolvien, he tuumivat.
Molemmat vihtamestarit asuvat Paimiossa. Salminen muutti Paimioon vuonna 1995 Etelä-Pohjanmaalta ja on aina kutsunut kyseistä saunomisvälinettä vihdaksi.
Muista hauduttaa
Huhtinen teki vihdan viimeksi 1980-luvulla. Maanantaina hän ryhtyi puuhaan ilomielin, vaikka käsiä vähän kolottikin.
Huhtisen mukaan hyvä vihta syntyy hieskoivusta. Ja nimenomaan pehmeistä lehdistä ja oksista.
– Semmosista koivuista, missä on urpuja ei kannata tehdä vihtaa, kun hajoaa ja tulee roskaksi vaan saunaan, hän tähdentää.
Molemmat miehet muistuttavat, että vihtaa pitää hauduttaa lämpimässä vedessä ennen käyttöä.
Salminen kertoo, että on koko elämänsä ajan tehnyt vihdan saunaan ja että vihtominen on yhä hänelle tärkeä juhannusperinne.